Tahtoisin kirjoittaa jotain kevyttä ja mukavaa, mutta se ei onnistu. Pöhköä.
Olen tainnut tulla jonkinlaiseen henkiseen tienristeykseen tai luulen tulleeni, vaikkei vielä olisi mitään kiirettä. Jotain tässä nyt täytyy olla takana, kun olen koko ajan kiukkuinen ja hankala. Luulen, että se liittyy jotenkin siihen, kun poika täytti vuoden. Minulle tuli itku silmään, kun tajusin meidän vauvan olevan jo aika lähellä taaperoa. Siinähän ei sinänsä ole mitään kauheaa, että lapsi kasvaa ja oppii uusia asioita, mutta mutta...
Minulta on jo kyselty, että joko palaan kunnolla töihin, joko lopetan imetyksen, osaako lapsi jo sitä tätä ja tuota ja kaikkea muuta vastaavaa. Erityisesti pinnalla ovat olleet imetys ja työt. Eiväthän kyselijät pahaa tarkoita, mutta tulee sellainen olo ikään kuin kaiken pitäisi muuttua hetkessä, kalenterista katsoen. Suoraan sanoen minulla ei ole valmista vastausta oikein mihinkään kysymykseen. Koetan toimia sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta meidän perheelle. En kaipaa nyt yhtään ylimääräisiä muutoksia meidän elämään, kun tekee välillä tiukkaa näinkin.
Oli helpottavaa, kun meidän neuvolatäti sanoi, että imetystä voi jatkaa niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. En oikeastaan koskaan ole suunnitellut imetystä sen kummemmin. Se nyt vain on jatkunut ja tuntuu edelleen olevan tärkeää pojalle ja nimenomaan pojalle. Minä en koe saavani siitä mitään ihmeellistä. Taaperoimetystähän parjataan nimenomaan sillä, että äidit eivät halua luopua imetyksestä vaikka lapset olisivatkin valmiita. Miksipä en vielä jatkaisi, kun en koe siitä olevan mitään vaivaa varsinkaan nyt, kun yöimetykset ovat ohi. Kokeilen jospa poika lopettaisi itse. Takarajaksi ajattelin kahta vuotta, sen jälkeen ei enää sitten ollenkaan. Mutta kyllä minua jännittää vähän se, miten siihen suhtaudutaan. Hih, tähän voin sanoa, että onneksi poika on aika pienikokoinen ja voi vielä joittenkin silmissä näyttää ihan vauvalta. Mutta joo täytyisi vain kovettaa itseään sen verran, ettei välittäisi muitten ajatuksista.
Ajattelin kirjoittaa vielä töistäkin, mutta nyt on kello niin paljon, että täytyy mönkiä pikkuisen viekkuun nukkumaan. Poika ei onneksi välitä mistään aikatauluista vaan toimii ihan omassa tahdissaan.
ekanakin sun runo tuolla ylempänä oli tosi ihana, melkein teki mieli kopsata se talteen :) <3
VastaaPoistaimetyksestä, meillä se oli kovin hankalaa, vaikeaa ja välillä ihan ihanaa, se loppui kuitenkin kuin seinään roosan ollessa 5 kk, roosa ei huolinut enää rintakumilla varustettua rintaa, sen kautta imeminen oli niin työlästä hänelle, mä olisin halunnut jatkaa vielä, en ehkä täysimetystä mutta imetystä ainakin jonkun kerran päivässä, lohdutin itseäni ettei sitten tarvi ainakaan taistella tissistä eroon pääsystä, mutta sen tilalle tuli sitten kaikki muut taistelut, mie kuitenkin ajattelen niin, että imetä rauhassa niin kauan kuin siltä tuntuu, mitä se kellekkään muulle kuuluu! ja niin mä jouduin palaamaan töihin ja mulle voivotellaan aina että kuinka sä jo nyt palasit ja miten raaskit viedä niin pienen hoitoon, eli te ihmiset jotka esitätte noita älyttömiä kommentteja ja kysymyksiä niin koittakaa nyt jo päättää mitä mieltä olette, jos piinaatte riiaa kysymyksillä: et kai sie pian meet töihin? ja mua taas kysymyksillä: ai oletkin jo töissä? niin siinä on pieni ristiriita, siksi ehdotankin kaikille kyselijöille, että jatkossa jättäkää kysymykset väliin tai jos kysytte niin antakaa edes kannustusta, tukea ja rohkaisua meille esikkojen äideille, se lämmittää mieltä paljon enempi kuin uskottekaa :) haa, tulipa paapatus ;D mutta voikaa hyvin ja yritetään oikeasti nähdä pian :) jenni
Kiitoksia taas!
VastaaPoistaKiitos "imetystuesta" :). Saa nähä millainen taistelu meillä tulee sitten jossain vaiheessa tän tissin suhteen vai tuleeko ollenkaan. Kai se on niin, että jos jollain toisella alueella on suht helppoa niin aina tulee sit muita haasteita.
No Jenni niimpä ärsyttävää, kun kommentit ja neuvot ja kyselyt ovat niin ristiriitaisia. Ihan oikeasti vanhemmat ovat melkoisessa ristiaallokossa noitten keskellä. Se on varmaan vaan niin, että ei kannattas kuunnella ollenkaan. Ja kun tosiaan minullakin oli mielessä se, että kaikki eivät voi oikeasti edes valita noitten kotiinjäämisten ja hoitoonviemisten suhteen, kun ei sillä kotihoidontuella pelkällään elä. Nimenomaan kannustusta, siitä on oikeasti apua meille vanhemmille! Ja Jenni paapata vaan niin miun ei yksin tartte :D.