Käsityökevät

Kevät, uuden alku, kauneus puskee esiin rumankin keskellä.

On aika pistää alulle jotain uutta.

Odottavalla on aikaa. 

On aika tehdä käsitöitä.

Tänä vuonna aloitin virkkaamalla kämmekkäitä. Monta paria odottaa pussissa käyttöä ja ehkä hiukan lisäkoristelua. Tässä kuitenkin yhdet valmiit.

Virkkausinto sai jatkoa, kun löysin Kontista eurolla ison pussillisen trikookudetta. Alun perin ideana oli kokeilla virkata koreja jostain narusta, mutta en löytänyt mistään sellaista, jonka virkkaaminen ei olisi ollut liian työlästä. Trikoon virkkaaminen oli ihanaa, nopeaa ja helppoa! Sopii hyvin malttamattomalle, joka haluaa saada nopeasti valmista. Keristä syntyi koreja sekä pienen pieni pannunalunen.

Yksi kerä oli jotain muuta kuin trikoota, aivan kamalaa virkattavaa. Onneksi sitä ei ollut enempää.

Virkkaaminen ei antanut tarpeeksi vauhdin hurmaa, joten välillä täytyy saada käyttää ompelukonetta. Syntyi lisää koreja ylijäämä kankaista.

Tämä kori/pussukka on käännettävä.

Näitä ei kannata kääntää. Ompelin niin rumasti sisäpuolelta.

Kaupassa vastaan tuli tällainen kirja. Piti heti marssia kirjastoon katsomaan löytyisikö kirjaa sieltä. Löytyihän se! Inspiroiva ja säännöistä vapauttava kirja. 

Minun ja miehen vanhat t-paidat saivat kyytiä ja muuntautuivat Poikasen kokoisiksi kirjan ohjeiden mukaan. Harmi vain, että kirjan kaavat olivat kokoa "vauva". Poikaselle niiden pohjalta ei enää vaatteita kannata tehdä ja vauvalle taas on niin paljon ennestään Poikasen vanhoja vaatteita, etten viitsi ommella. Mutta jos mahasta putkahtaa Tyttönen niin voisihan sitä sitten muutaman mekon ommella. Tässä yksi esimerkki uusiutuneesta T-paidasta.

Koitan kovasti aina ommella jotain käytännöllistä, sellaista jonka tiedän tulevan oikeasti käyttöön. Vauvaa varten ei tosiaan vaatteita tarvitse tehdä. Muistin kuitenkin, että vanha hoitolaukkumme sanoi sopimuksen irti (mitä lie sekundaa olikaan, tuli jonkun kylkiäisenä). Siinäpä oiva projekti ja mikä mahtavaa saatoin taas tyhjentää ylitse pursuavaa kangaslaatikkoani (en osaa heittää mitään pois). Nyt kyytiä saivat vanhat verhot ja jotkut muutkin kankaat. Tämä projekti kesti kuitenkin turhan kauan ja ehdin turhautua siihen monta kertaa. Olisi pitänyt suunnitella etukäteen paremmin työvaiheet tai kenties käyttää jotain ohjetta. niin olisin välttynyt monilta mokilta. Hiukan siis huolimattoman näköinen kun tarkemmin katsoo, mutta kyllä se käyttöön tulee silti.

En tiedä kenen suunnittelema tuo etuläpän kuva on. Sain noita kankaalle painettuja kuvia useamman joskus vuosia sitten lapsuuden ystävältäni .

Sisäpuolelle ompelin paljon taskuja. Piti jo koetäyttää laukku. Kyllä sinne tuntui tarpeeksi tavaraa mahtuvan.

Laukkuun saa kiinnittettyä myös kosteussuojatun hoitoalustan. Siihen sain viimein käytettyä softista, jota erehdyin joskus vuosia sitten ostamaan kestovaippoja varten. Se on aivan kamalaa ommeltavaa, enkä tiedä miten hyvin oikeasti toimii vaipoissa, mutta uskon, että hoitoalustassa ihan hyvä.

Toinen ihana kirja lähti mukaan kirjakaupasta (en kerta kaikkiaan jaksanut enää lyllertää kirjastoon silloin, kun sen löysin). Tätä kirjaa on ollut tekemässä sukulaiseni, joten pitihän se siksikin ostaa ;). Kirjassa ihanaa on erityisesti kuvat, joiden pohjalta keksii itse uusia ideoita.

Yhtä kirjan ohjetta jo kokeilinkin, se oli tarpeeksi helppo ja nopea ;). Vanhasta lakanasta syntyi Minuuttimekko (tekemiseen meni kyllä meikäläisellä enemmän kuin minuutti). Se on ihanan pehmoinen ja viileän oloinen, mutta näyttää yöpuvulta. Pitäisi vielä keksiä siihen jotain, ehkä vyö tai taskut, katsotaan.

Sitten vielä yksi hauska kirja. Tämän pohjalta en ole vielä mitään tehnyt. Meidän parveke odottaa kovasti, että joku muuttaisi sen varastosta kesähuoneeksi. Kenties sinne keksin jotain kierrätystavarasta. Tässä kirjassa hiukan häiritsi se, että meiltä ei löydy mitään sellaisia tavaroita, joita kirjan töissä oli käytetty. Itselleni uusiokäsitöissä hauskaa on se, että minun ei tarvitse mennä kauppaan ennen kuin askartelu voi alkaa vaan voin hyödyntää kaikkea sitä mitä kotoa löytyy muutenkin kuten sanomalehtiä. Ehkä kirjan tarkoitus onkin aukaista silmät sille, että melkein mitä vain voi uusiokäyttää. Siinä mielessä se toimi hyvin, koska tavarat olivat oikeasti aika hauskoja kuten tuo haravasta tehty lehtiteline.

 Tämän pohjalta ei varmasti jäänyt epäselväksi, että rakastan tehdä uutta vanhasta. Uusiokäsitöissä saa todella käyttää mielikuvitustaan, kun saa keksiä asioille uusia käyttötarkoituksia. Meillä on ollut viime päivinä melkoinen bambuhässäkkä, kun päätimme purkaa entisten asukkaiden tänne jättämät vanhat ja rikkinäiset bambuverhot. Niiden uusiokäyttö lähti vähän lapasesta ja se on jo ihan oma lukunsa, joten en kerro siitä enempää tässä. Ehkä jaksan kirjoittaa siitä joku toinen päivä.

Pellavainen Iso Varis ja vähän muutakin

Tässä on nyt sitten se häihin ommeltu varismekko:

Edestä

Takaa

Kaava on Suuri Käsityö syyskuu 2009 - lehdestä sovellettu. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty villasekoitekangasta ja kaula-aukko oli kulmikkaampi. Nolona mietin tässä, että onko villasekoitekangas joustavaa. Lopputulos oli nimittäin minun makuun turhan tiukka. Mittasin kyllä itseni ja sen puolesta koon piti olla oikea. Silti jouduin lisäämään lantion kohdalle lisää leveyttä ja yläosa tuntui tosi tiukalta. Olen raskauden jälkeen ollut koko ajan vähän pihalla, että minkä kokoinen minä nykyään olen. Edellinen mekko, jonka ompelin oli taas liian iso. Lisäksi mekosta tuli myös liian lyhyt. Sen vuoksi ompelin helmaan mustan pitsin, enkä kääntänyt helmaa ollenkaan. Tuo mekko ei näyttänyt yhtään hyvältä, jos ryhti vähänkin meni huonoksi. Siinäpä oli hyvä syy pitää itsensä kasassa häiden ajan ;).

Tässä vielä selkeämpi kuva Poikasen vaatteista:

Ja sitten vielä miehelle vähän aikaa sitten ommellut peruspellavahousut, (kaava Joka tyypin kaavakirjasta):

Minä rupean nyt töihin ja käyn ensimmäisen tuntisuunnitelman kimppuun. Poika heräsi äskön kesken yöunien silmät kirkkaina, koskaan ikinä ennen ei ole käynyt niin. Voih, mitä tästä tulee...

Pellavainen Pikku Varis ja romanttista häähumua

Me olimme tänään häissä vieraana. Ompelin itselleni ja pojalle sinne juhlatamineet Tallinnan kangasostoksista.

Lapset ovat lapsia juhlatamineet päälläkin. Ihmeen siistinä nuo säilyivät hiekkaleikeistä huolimatta, tuo kuolatahra nyt tulee vaatteeseen kuin vaatteeseen. Tässä siis liivi, housut ja hattu ommeltu  yksivärisestä pellavasta ja liiviin aplikoitu kuva varispellavasta. Kivan rennot juhlavaatteet eikä tarvinnut stressata likaantumisesta, kun eivät olleet ihan valkoisia. Kaavat ovat sovellettu Ottobren kesä 2/2001-lehdestä.

Minun mekko oli ommeltu kokonaan tuosta variskankaasta, mutta sitä ei tullut kuvattua vielä. Näytän sen joskus myöhemmin. Mua jotenkin kauheesti viehättää toi varisteema. Vielä enemmän tykkäisin harakoista. Olen aina samaistunut harakoihin, varsinkin aamuisin tunnen itseni melkoiseksi harakaksi. Olen kaukana siitä, miltä romanttisissa elokuvissa näyttelittäjäret näyttävät herätessään unelmiensa miehen viereltä. Meidän pihassa asuu sitä paitsi paljon variksia ja harakoita. Poikanenkin niistä tykkää, eikä pidä niitä mitenkään huonompina kuin muitakaan lintuja. Pienet lapset ovat siitä niin ihania, kun niillä ei ole valmiina käsityksiä siitä, mitkä ovat niitä hienoja asioita ja mitkä vähemmän hienoja. He saavat muodostaa tykkäämisensä melko puhtaalta pohjalta (ellei sitten aikuiset yritä kovasti ohjailla haluamaansa suuntaan).

Jos pääsen joskus naimisiin, hääpukuni tulee olemaan pellavaa ja niin varmaan miehenkin puku, kun molemmat niin siitä kankaasta tykätään. Häät vietetään jossain luonnonkauniissa paikassa ja sinne tulee soittamaan jokin svengaava pelimannibändi. Ohjelman toivoisin olevan mahdollisimman vähän muodollisuuksia sisältävä ja enemmän luovaa hulluutta täynnä. Ehkä kuitenkin jokin kaunis seremonia alkuun olisi mukava. Se ei olisi kovin pitkä, se sisältäisi pienen puheen, musiikkia ja jonkin symbolisen eleen, jolla me lupautuisimme toisillemme. Näin siis minä olen suunnitellut jo ennen kuin tapasin miestäni.  Toisaalta naimisiin karkaaminen ja ihan keskenään niiden juhlistaminen vaikka jollain matkalla, ei olisi hullumpi ajatus sekään.

Miehellä ei ole oikein mielenkiintoa mennä naimisiin, koska hänen mielestään yhtä tiukasti voi sitoutua toiseen ilman avioliittoa. Olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä tuosta sitoutumisesta. Asia ei ole meille mikään ongelma. Olen kuitenkin niin onnellinen jo ylipäätään siitä, että löysin juuri Tuon Miehen. Mutta olisihan se hienoa olla Rouva! Ja kun sitä on kuitenkin pikkutytöstä asti miettinyt millaiset ne omat häät olisi. Kaunista naimisiin menossa on se symbolinen ele jolla ilmaistaan, että tahtoo elää toisen kanssa elämän loppuun asti. Tänäänkin siellä kirkossa rupesin vollottamaan, kun hääpari asteli alttarille ja varsinkin, kun he sanoivat toisilleen Tahdon. Ja ne merkitsevät katseet mitä he toisiinsa loivat, oih! Oli se kaunista ja niin suloista. Häissä pidetyssä puheessa todettiin, että vaikka hääpäivä on hieno ja ikimuistoinen tapahtuma, ei pidä unohtaa arjen merkitystä. Jokainen päivä on arvokas! Minä keskityn nyt siis elämään niitä arvokkaita arkisia päiviä ja totean: ehkä joku päivä vielä mekin. 

Pakko vielä kertoa, että meillä oli aikamoinen hässäkkä kotona ennen juhlaa. Tajusimme yhtäkkiä viime hetkellä mitä kaikkea meiltä puuttuu ja siinä paniikissa saimme siistissä huoneessa aikaiseksi tällaisen kaaoksen:

Poikanen oli tietysti innoissaan, kun kaapeista tuli esiin ihan uusia mielenkiintoisia juttuja!

Kirkon jälkeen mies ihmetteli, mitä minulla oikein on jalassani:

Hammastahnaa :D!

Että semmoista.

Nallemekko ja pöhinää

Tästä on kovaa vauhtia tulossa käsityöblogi, vaikka alkuperäinen tarkotus oli elvyttää mun kirjottava elämäntapa. Minkäs teet, kun nyt kädet tahtoo tehdä. Kirpparilla tuli vastaan lastenhuoneen verhot hintaan kaksi euroa. Lähti mukaan ja seuraavana päivänä ompelin siittä ittelleni mekon. Tämmöisen:

Eestä ja takkaa!

Kaava on sovellettu Joka tyypin kaavakirjasta. Jotain kummallista tapahtui ja jouduin vielä ompeluvaiheessakin leikkelemään kankaita pienemmiksi. Kuvioiden kohdistus ei ihan onnistunut, vaikka sitäkin yritin. Mun oli tarkotus tehdä mekosta malliltaan naisellisempi, mutta malli ei ollutkaan ihan sellainen kuin kirjan kuvasta saattoi olettaa. Mutta on tuo silti kiva arkimekko nallefanille :).

Kävin pojan ja isovanhempien kanssa Tallinnassa päiväristeilyllä tässä viikonloppuna. Täytyy kyllä sanoa, että kaikista matkoistamme laivailu on ehdottomasti eniten ollut taaperomme mieleen. Hassua sinänsä, koska itse en pahemmin risteilyistä välitä ja nytkin lähdimme vain koska isovanhemmat olivat jostain voittaneet matkan. Poika rakasti olla laivalla muiden lasten joukossa, katsella esityksiä, tanssia tanssilattialla ja hän intoutui jopa kävelemään laivan mukavasti keikkuessa (mikä harvinaista meidän nelivetäjälle). Minä olin innossani Tallinnan kangaskaupoista ja erityisesti pellavakankaista. Mukaan lähti kasa pellavaa varis-teemalla sekä miehelle valmiina pellavapaita ja - housut. Näin siellä pellavasta ommellun puvun takin. Siitä tulikin mieleen, että onkos kukaan nähnyt missään miesten puvun kaavoja? Ei varmaankaan ole helpoin laji tuo puvun ompeleminen, mutta siitä huolimatta tahtoisin koettaa. Mies kun niin tykkää pellavasta.

Mun piti vielä pöhistä yleisesti tästä blogin kirjottamisesta, kun en oikein osaa päättää mihin suuntaan alkaisin tätä viedä. Julkisesti kirjoittaminen mietityttää kovasti. Mulle ei taida oikein sopia lapsesta ja vanhemmuudesta bloggaaminen, käsityötkin ovat sellaisia kausittaisia juttuja, en jaksa kuvailla mun ostoksia, eikä ihan pelkkä diipadaapakaan oikein sovellu tämmöiselle paljon ajattelevalle ja usein vähän liiankin vakavalle ihmiselle. Tänään kuuntelimme radiosta jonkun ammattikirjailijan haastattelua. Hän neuvoi siinä aloittelevia kirjoittajia kohtamaan niitä syvimpiä pelkojaan ja kirjoittamaan niistä. Sillä tavoin hänen mukaansa päästään kirjoittamisessa tasolle, joka voi koskettaa jotakin toistakin ihmistä. (Kirjailijan nimi jäi epäselväksi, koska emme kuulleet haastattelun alkua.) Ajatus jäi päähäni hyrräämään. Minunkin elämässäni olisi paljon sellaista, mistä voisin kirjoittaa ja joista harva uskaltaa kirjoittaa. En ole vain uskaltanut vielä mennä sille tasolle. Yksi teema omasta elämästä olisi esimerkiksi vammaisen sisaruksena kasvaminen. Siinä on paljon sellaista, mistä olisi ehkä hyvä jonkun uskaltautua kirjoittamaan. Itse, kun olen kokenut, että en ole oikein koskaan saanut vertaistukea. Eikä tuo ole ainoa teema, mitä olen ajatellut. Pistämpä ajatushautomon hyrräämään ja rohkeuteni puntariin.

Paperikaaoksen tyrmäysyritys

Tarkkuus ja järjestelmällisyys eivät taida olla meidän perheen valttikortteja. Sen sijaan meillä on tapana saada hienoja ja vähemmän hienoja visioita sekä väkertää omiamme. Mielessä on jo pitkään ollut väkertää joku lokerikko laskuille ja muille papereille, jotka tuppaavat katoamaan helposti. Kansiot ovat jotenkin hankalia ja laatikot/koritkaan eivät ole oikein toiminut paperien säilönnässä. Kokeillaan nyt sitten tämmöistä:

Maksamattomia laskuja odottaa vihainen apina. Maksettuja laskuja suojaa villainen sydän. Villa ja rakkaus lämmittää, vaikka kaikki rahat olisivat menneet laskuihin. Positiivinen verokarhu odottaa verovähennyksiä varten säilytettäviä kuitteja. Viimeinen muiden epämääräisten säilytettävien papereiden lokero oli hankalin tehdä ja lopulta vain tein jotain ja sen on kyllä näköinenkin.

Nyt on menossa joku sellainen kausi, että tykkään ommella kaikki mahdolliset saumat näkyviin, vaikka menisivätkin vinoon :). Pohjakankaana käytin vanhaa ilmeisesti roolipeleissä käytettyä viittaa ja muut kankaat olivat ylijäämäpaloja. Tämä odottaa enää seinään hakattavia nauloja ja ripustusta.

Pienen menninkäispojan takki ja ekoajatuksia

En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan, kun on kesä ja mielessä aivan muut kujeet ;).

Olen muun muassa vahingossa huovuttanut mieheni villapaidan. Mutta ei huolta! Uusin mottoni on: Moka on uusi mahdollisuus! Aluksi ajattelin ommella paidasta pojalleni villavaippahousut, mutta luovuin ajatuksesta. Sitten päädyin tekemään siitä takin. Kaava on sovellettu kylpytakin kaavasta, jonka voi ostaa ja tulostaa täältä http://www.leikkaa-ompele.fi/main.php?loc_id=2. Tämmöinen menninkäistakki siitä sitten tuli:

Kuvassa lisäksi pikkuinen otos lempparikengästä, jonka sain keltäs muulta kuin anopilta. Sain anopilta kenkää ;D! Mutta asiaan. Paidasta ei riittänytkään huppuun, joten käytin siihen toisen pesemällä vahingossa pilatun villavaatteen. Teki vähän tiukkaa leikata Hiidenmaalta vuosia sitten ostettu lemppariliivi palasiksi, mutta saipahan näin uuden elämän, kun ei se minulle olisi enää mahtunut. Täytyy kyllä sanoa, että tämä takki on viimeisen päälle kierrätystuote, vain ompelulangat olivat uusia. Vuorena käytin äp:n aluslakanan, kun se on liian pieni pojan sänkyyn, hupussa vuorikankaana mummilta perittyä kangasta, kirjonnoissa käytin jämälankoja, huppu, sydän ja taskut ovat siitä vanhasta liivistä. Ei hajuakaan miten takki toimii käytännössä, kun se on vielä aivan liian suuri pojalle.

Huipuimmat fiilikset saan näistä kierrätys/tuunauskäsitöistä! Tuntuu hienolta keksiä asioille uusia käyttötarkoituksia ja kaippa siinä ekoilukin kiehtoo. Me muuten mietittiin miehen kanssa yks päivä ekoilua, että onko se nykyään vähän enemmänkin muoti-ilmiö vai halutaanko/yritetäänkö me todella pelastaa maailma. Itse ainakin myönnän, vaikka kovasti itseäni haluaisin ekoilijana pitää, että osaan sitä olla vain joissakin marginaalisissa asioissa. Harmillista sinänsä. Me yritetään ostaa luomua ja kuulumme sellaiseen luomuruokapiiriin, jonka kautta tilataan ruokaa lähitiloilta. Jos ei saada luomua niin sitten ainakin pyritään ostamaan Suomessa tuotettua ruokaa ja vähän kausituotteitakin, mutta ei suinkaan aina ja tiukasti vain näitä. Ystäväni kirjoittikin omassa blogissaan aiheesta ja siitä kai nämä ajatukset jäivät hyrräämään. Mutta voih, kun me ollaan niin monissa asioissa niin mukavuuden haluisia, välillä kuljemme autolla ihan vain laiskuudesta, koneet ja valot saattavat unohtua päälle, vaikkei niitä kukaan käytä ja molemmat rakastamme pitkiä kuumia suihkuja. Mummini varmaan nauraisi meidän ekoilulle. Hän kun osasi olla säästeliäs ihan ilman pinnistelyjä. Onneksi me miehen kanssa molemmat pelkäämme lentokoneella lentämistä, emme liiemmmin välitä shoppailusta muuten kuin sillon tällöin kirppareilla, tykkäämme ostaa käytettynä isommatkin tavarat ihan jo taloudellisista syistä, kestovaippaillaan jaksamisen mukaan ja onneksi minulla ei ole ajokorttia niin ei päästä autoilemaan molemmat. Joissakin asioissa me siis onnistummekin tarkotuksella ja tahattomastikin.

Kai sitä täytyy ajatella, että pienistä puroista syntyy joki ja joista valtameri. Olen keventänyt mieltäni näissä ympäristöasioissa iän myötä, joskus synkkinä aikoinani olin todella huolissani koko maapallon tulevaisuudesta. Voin sanoa, että se pelko oli todella todellinen. Edelleen pelottaa, mutta en enää ajattele, että ehdottomuudella maapalloa pelastettaisiin. Tai ehkä pelastetaankin. Ehkä vielä joskus koittaa ajat, kun  meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin palata hyvin vaatimattomaan elämäntapaan. En tiedä. Mutta hei, miten mie päädyin näihin ajatuksiin keveistä kesäajatuksista? Oikeastaan luonnonsuojeluhan voi mukavimmillaan olla sitä, että materian ja yltäkylläisyyden sijaan pysähtyy nauttimaan pienistä (oikeasti suurista) asioista kuten luonnon ihmeellisyyksistä. Oikeasti maailma on täynnä hauskoja asioita, joita voi tehdä sopusoinnussa luonnon kanssa: voi leikkiä, uida, tehdä retkiä, köllötellä, hellitellä, laulaa ja nauraa noin muutamia mainitakseni :).

Kesäistä mieltä kaikille!

(Niin muuten ei tämän tekstin tarkotuksena ole ketään syyllistää, vaan juurikin sanoa, että tämmösiä tavallisia mönkiäisiä olemme "maailman pelastus" - yrityksistä huolimatta :))

Ei ihmisetkään ole symmetrisiä...

...niin ei kai pupunkaan tarvitse olla. Saanko esitellä, tässä on pupujussikka, Summa Mutikka hän on nimeltään. Kuvakin meni vinoon, mutta juuri nyt en jaksa välittää siitä.

Hän oli jo syntyissään vähän vinkura, mutta hymysuinen. Hänet on tehty rennolla mielellä, vapaalla kädellä leikkaillen, suunnittelematta ja kovasti huristellen. Summa Mutikka syntyi levittämään tärkeää sanomaa ja hän antoikin paljon ajateltavaa emolleen jo tekovaiheessa. Vaikka pupuherra onkin emolleen tärkeä, hän pomppaa pian pesästä pois ja muuttaa yhteen toiseen hyvää kotiin monien satojen kilometrien päähän.

Miten paljon ajatuksia voikaan päässä pyöriä tuollaisen yhden pupun ompelun aikana. Minulla oikein hyrräsi. Pupun teko sai sysäyksen oikeastaan lehtiartikkelista (Kotiliesi 6.4.2010 s 16-21). Juttu kertoi vanhemmista, joiden 20-vuotias tytär Camilla teki itsemurhan. Kuullostaa ehkä kaukaa haetulta ommella pupu yhden tekstin pohjalta. Artikkeli oli tietenkin todella koskettavaa ja riipaisevaa luettavaa. Kyseessä oli aivan tavallisen perheen tytär, erityisen herkkä ihminen vain. En halua muodostaa mitään uhkakuvia, mutta siis tuli taas sellainen olo, että ei tässä elämässä oikeasti voi aavistaa mitä kaikkea voi joutua kohtaamaan. Oikeasti ei voi keskittyä kuin siihen, että juuri nyt tällä hetkellä meillä olisi hyvä olla. Se on kai ainoa tapa luoda samalla onnellista tulevaisuutta.

Tyttären kuolema ajoi vanhemmat tutkiskelemaan omaa toimintaansa vanhempina, perheen menneisyyttä ja sitä millainen nyky-yhteiskunta on nuorille. Olen sen verran herkällä omatunnolla varustettu, että teksti sai minutkin taas pohtimaan omaa toimintaani suhteessa poikaani. Millaisen mallin mahdan antaa pojalleni? Camillan vanhemmat pohtivat miten negatiivisuuden kierteeseen ajautunutta nuorta voisi ajoissa auttaa. He pohtivat muun muassa olisiko siitä apua, jos vanhemmat eivät eläisi niin eristyksissä toisistaan ja laskisivat sosiaaliset naamiot alas. Kylään pitäisi voida kutsua ilman paineita tarjottavista ja kodin siisteydestä. Nuoret ovat erityisen taitavia kuvittelemaan, että he ovat täysin yksin ongelmiensa kanssa. Niin nuorten kuin vanhempienkin pitäisi saada realistisempi käsitys muiden vaikeuksista. Tuo siivous oli vain yksi esimerkki, eikä se tietenkään tarkoita suoraan sitä, että nuoret saavat vääränlaisen mallin, jos perhe kykenee pitämään kodin aina siistinä. Juuri tuo esimerkki kuitenkin sai minut miettimään. Minulla on usein käynyt mielessä, että sitten kun meillä on oikein kunnolla siivottu, sitten minä kutsun sen ja sen kylään. Miksi en kutsuisi saman tien ihan juuri tälläiseen kotiin? Eikö tärkeintä kuitenkin ole se yhdessä oleminen, eikä kulissin esitteleminen (meillä tip top puhdas koti todellakin on harvinaista)? Minä saan aina siivouspuuskan, kun joku on tulossa meille kylään. Vaikka se joku olisi oma vanhempani. Monesta asiasta otan valtavan suuret paineet ja häpeän virheitäni kauan. Muille osaan kyllä olla armollinen, mutta itseäni saatan soimata asioista vuosien takaa. Eikä kyseessä tarvitse olla edes mitkään kovin suuret asiat. Tällaisenko mallin haluan lapselleni antaa?

Kun ajattelen lastani, tiedän, että hän vähät välittää siitä, onko meillä aina siistiä, osaanko tehdä työni täydellisesti, teenkö ruuan alusta loppuun itse tai olenko aamusta iltaan pöllähtänyt peikkotukkainen, jonka paidan rinnuksissa on porkkanaa. Hänelle olen silti rakkain äiti, mitä maailmassa on. Se pistää itkettämään. Mutta on yksi asia, jota poika ei helpolla hyväksy, nimittäin se, jos äiti ei ollenkaan vietä aikaa hänen kanssaan. Ei hän odota minun olevan viihdytysautomaatti, kunhan olisin sopivasti läsnä. Sekin itkettää minua, kun välillä tuntuu, etten riitä kaikkiin elämän rooleihin. Pitäisi vain oppia laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen ja etenkin luopua kuormittavista itsesyytöksistä. Syyllisyys on terveellinenkin tunne silloin, kun se on paikallaan, mutta taakkaa siitä ei silti kannattaisi tehdä. Hyppäsin aika kauas siitä alkuperäisestä aiheesta. Kuitenkin siis toivoisin, että lapseni oppisi elämään pikkuisen rennommin kuin minä. Toivoisin, että hän tuntisi itsensä rakastetuksi juuri omana itsenään, ettei hän erehtyisi luulemaan, että rakkaus ja ihmisarvo on jotenkin sidoksissa siihen miten mistäkin asiasta suoriutuu.

Mieheni motto on: "pääasia, että on kivaa". Kuullostaa ehkä pinnalliselta, mutta loppujen lopuksi se ei ole. Takana on ajatus siitä, että elämää ei pitäisi ottaa turhan tarkasti. Tänne mahtuu monenlaista kulkijaa: vinoa ja suoraa, nopeaa ja hidasta, järkevää ja tunteikasta. Ei meidän pitäisi liikaa ajatella sitä, miltä näytämme muiden silmissä, vaan elää sellaista elämää, että meillä voisi olla mukavaa yhdessä sellaisina kuin olemme. Suorituskeskeiset ja omatunnoltaan herkät ihmiset voisivat ottaa motokseen: "kohtele itseäsi niin kuin haluat toisiakin kohdella".

Poikani on lähiaikoina oppinut nousemaan seisomaan ilman tukea ja myöskin pysymään siinä. Voisinko oppia jotain siitä riemusta, mitä poikani saa, kun hän taistelee painovoimaa vastaan tai oikeastaan enemmänkin sen kanssa. Muksahduskin voi olla hauskaa, ihana kömmähdys! Ja jos välillä sattuu ja itkettää niin se on sylitankkauksen ja muutaman parkaisun jälkeen unohtunut.

Jäiköhän se epäselväksi miksi ompelin vinkuran hymyilevän pupun?

Huristelua hulvattomasti ja huolella

Tykkään kovasti ommella ja varsinkin hurjalla vauhdilla huristellen! Yritän ommella kaikkea käytännöllistä ja tarpeellista. Meillä on kaapit täynnä tavaraa jo muutenkin, mitään turhaa härpäkettä on turha ommella. Käytän paljon vanhoja vaatteita ja kankaita ompelussa, koska olen todella huono heittämään mitään kaatopaikalle. Ompelu on siitä mukavaa, että siinä voi samalla saada turhalle tavaralle uusia käyttötarkoituksia. Esittelen tässä joitakin ompeluksiani. En kuitenkaan kaikkea. Ketään ei varmaan kiinnostaisi nähdä kahta yhteen ommeltua lakanaa tai muita vastaavia käytännön ompeluksia.
  
"Hei, Teräsmiehellä on tollanen! Ai se onkin vaippa!", sanoi mies 28 vuotta, kun näki juuri ompelemani taskuvaipan. Jee, minä onnistuin. Ompelin yhden taskuvaipan ennen pojan syntymää, se meni nallen käyttöön. Innostuin yrittämään uudestaan nyt, kun minulla on jo kertynyt kokemusta vaippojen käytöstä pojallani. Siitä tuli hieno, vaikka itse sanonkin.

Kosteussulkukankaana vaipassa on Eurokankaan pul-kangas. Mallin kehittelin kahden valmiin toimivan vaipan pohjalta.

Sisäpuolen kankaana on ohutta flanellia minun vanhasta pyjamasta. Flanelli ei ole ihan paras mahdollinen kangas sisäpuolelle, koska se tuntuu märältä iholla ja se voi päästää kosteutta vaipan reunoista vaatteisiin. Yleensähän näissä on jotain kuivaliinakangasta. Ompeluinnostukseni kuitenkin tuli niin yllättäen kesken pyhien, etten päässyt kangaskauppaan hakemaan sopivaa kangasta. Pakko oli ommella heti! Toisaalta poika alkaa olla jo sen ikäinen, että voisi aloitella pottatreenejä. Siinä mielessähän on hyvä jos poika hoksaa, että vaippa tuntuu märältä, kun siihen pissaa. Vaippa toimi käytännössä hyvin.

Tässä taskuvaipan lisäksi ompelemani sisätaskuvaippa villisten kanssa käytettäväksi. Siinä kankaana äitini vanha froteepyyhe.

Keinutuolimme kaipasi päällystettä. Minulla sattui olemaan hiukan olohuoneen verhokangasta, joka kelpasi hyvin tarkoitukseen. Verhokankaasta syntyi myöskin pötkylätyyny. Keinutuolin kyydissä nalle kestovaipassaan.

Yhtenä iltana minulle tuli tarve omella huolettomasti Peppi Pitkätossun henkeen. Tuunasin kaksi vanhaa T-paitaa topeiksi. Tässä en tosiaan yrittänytkään olla siisti ja materiaalitkaan eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta päätin selvitä niillä mitä oli käytettävissä (seuraavaan kaupunkireissuun astihan ei voi odottaa, jos on flow-tilassa). Oikealla oleva toppi on nimeltään Särkyneen sydämen toppi (sydämen kohdalla kankaassa oli reikä) ja toiseen toppiin ompelin kuluneesta bändipaidasta logon, jotta sekin saatiin talteen. Varmaankin mökkikäyttöön menevät. Minulla muuten odottaa varastossa monta festaripaitaa, joita ei enään sellaisenaan voi käyttää. Ajattelinkin, että voisin saada muistot talteen siirtämällä paitojen kuvat vaikkapa laukkuihin, toisiin vaatteisiin tms..

Työni freelancer-tanssinopena on siitä hassua, että kaikki työssä tarvittavat välineet täytyy hankkia itse. Opetusvälineet ovat kalliita, joten hiukan mielikuvitusta käyttäen itse tehden ja ommellen voin säästää. Syksyllä ompelin esimerkiksi leikkivarjon korvikkeeksi "taikapeiton" vanhoista lakanoista ja verhoista. Nyt minulla oli tarvetta pienelle cd-boxille keikkalevyjä varten, kun minulla ei ollut ylimääräisiä koteloita cd-levyille. Äitini vanhasta farkkuhameesta (tiedättehän tuon 80-luvulla käytetyn farkkukankaan, jota en kyllä osaa kuvitella käyttäväni enää) syntyi sitten semmoinen.

Tämmöisiä minä mieleni virkistykseksi täällä väkertelen :).