Ajattelin ensin kirjoittaa...

...siitä työahdistuksesta, kunnes se alkoi tuntua ihan turhalta narinalta. Sitten ajattelin, että voisinki kirjoittaa hetkessä syntyneestä onnen tulvahduksesta. Mutta olo ei ollutkaan enää sillä tavalla onnellinen, kun olin saanut pikkuisen viimein nukahtamaan. Sitten syntyi runo, tajunnanvirtana, tuosta noin vain kirjoittaen. Minulla ei ole tapana julkaista näin tuoreita tajunnanvirtana ja angstin pohjalta syntyneitä runon raakileita, mutta poikkeushan vahvistaa säännön.



Vauva 200209

Me ei välitetä enää,
me ollaan tässä ja nyt.
Äiti ja poika,
unen ja valveen rajamailla.

Ilta toisensa jälkeen
petyin itseeni
äitinä.
En saanut sinua toimimaan,
niin kuin käyttöoppaissa sanotaan.

Kuka niistä oppaista ylipäätään
mitään tolkkua olisi saanut.
Ne oli kirjoitettu niin monella kielellä,
eikä me isäsi kanssa olla kielitieteilijöitä.
Eikä sua ole tehty siellä,
missä niitä kieliä puhutaan.

Hei beibi sä olet made in me.
Me sinun kanssasi
nämä hetket valvomme.
Kestämme ne huudot,
jotka jäävät kaikumaan
korvien väliin niin,
että luulemme sinun itkevän silloinkin,
kun nukut levollista unta.

Me saamme kokea
illan viimeisen jännitysnäytöksen:
draaman,
villit muuvit,
hempeät halaukset ja
raivon purkaukset
ikuisuudelta tuntuvat hetket,
kunnes näytöksen sankari
viimein häviää
taiston unta vastaan.

Tervetuloa katsomaan ja kokeilemaan!
Näytökset: joka ilta
Kesto: ei rajaa
Tarjolla popcornia!

Tulette huomaamaan,
ei tätä mallia Vauva 200209 kuitenkaan,
meitä paremmin voi käyttöoppaat rakastaa.