15. luukku

Unelmani

Hmmm, tämä on kyllä paha. Ennen minulla oli unelmia vaikka muille jakaa, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että olen saanut niin paljon jo. Mitä vielä voi toivoa? Noh ensimmäinen asia mihin kaipaan muutosta on tämä minun työtilanne. En tiedä toisiko toinen ammatti helpotuksen vai mikä. Pitäisi löytää sellainen työ, joka ei veisi kaikkia voimia vapaa-ajaltani. Kaikki se on pois perheeltäni. Toinen asia on ystävät. Minulla on ihania ystäviä, mutta suurin osa asuu niin kaukana. Elämästäni puuttuu tällä hetkellä ne ystävät, joiden kanssa voisi jakaa arjen. Ehkä vika on minussa itsessäni, en vain löydä enää voimavaroja uusien ystävien etsimiseen ja ystävyyden ylläpitämiseen.

Haaveissani olen matkalla jo

Me matkustamme ensi kesänä Lofooteille http://fi.wikipedia.org/wiki/Lofootit! Haaveeni toteutuu varmasti ellei joku meistä pahasti sairastu tai tapahdu jotain muuta ikävää. Mies saa olla kesällä ainakin kuukauden lomalla, joten meillä on hyvin aikaa matkustaa. Olen iloinen, että saan ryhtyä suunnittelemaan. Minä, kun koen, että suunnittelu on jo osa matkaa. Yläasteella suunnittelin erään ystäväni kanssa Lapin vaellusta. Matka ei koskaan oikeasti toteutunut, mutta me pääsimme aika lähelle oikean matkan tunnelmaa pelkästään haaveissamme. Mutta nyt kyllä toivoisin, että tämä matka todella toteutuu. Me juttelimmekin mieheni kanssa, että nyt on paree alkaa oikeasti toteuttamaan haaveitaan. Muuten voi käydä niin, että huomaamme 20 vuoden päästä, että elämäämme ei muuta ole mahtunutkaan kuin töitä ja arjen rutiineja. Se olisi ihan vastoin meidän ajatteluamme ja arvostuksiamme. Meitä ei kiinnosta raha ja menestys vaan se, että elämä täyttyy asioita, joista meidän perhe tulee onnelliseksi. Haave matkasta Lofooteille tuli minulle, kun eräs ystäväni näytti valokuvia sieltä. Minusta vain tuntui, että tuonne on päästävä joku päivä.

Me olemme miehen kanssa molemmat sellaisia wannabe-retkeilijöitä. Miehelle vaikeinta on lähteminen, hän kun niin helposti juuttuisi vain kotiin. Oltuaan vähän aikaa metsässä, hän innostuu ja alkaa hyppiä ja pomppia kiveltä toiselle (kirjaimellisesti näin käy). Kun vielä odotin poikaamme, me retkeilimme Isojärven kansallispuistossa ja siellä mieheni vannoi, että hän opettaa sitten lapselle takuulla kaikki tärkeät erätaidot. Täytyy ruveta siis oikeasti retkeilemään, että mies saa lunastaa lupauksensa. Minä taas olen sellainen, että intoa ja energiaa lähtemiseen yleensä on. Erätaitoni sen sijaan ovat onnettomat. Minulla kestää oikeasti ihan tosi kauan, että saan nuotion syttymään jos ylipäätään saan ja puukon kanssa minulla on peukalo keskellä kämmentä. Meistä kumpikaan ei tunne tarkasti kasveja ja eläimiä, mutta nautimme niiden ihmettelystä silti.

Emme miehen kanssa kumpikaan tykkää lentämisestä, joten matkustamme Lofooteille autolla. Minusta on ihana ajatus, että matka päämäärään sinänsä voi olla elämys. Muistan monia tanssireissuja lapsuudesta, jolloin toivoin vain, että kumpa matka ei loppuisi milloinkaan. Automatka jännittää kuitenkin aika paljon! Kuinka matka sinne mahtaa onnistua taaperon kanssa? No ajattelimme, että matka saa kestää monta päivää. Matkan varrella yövymme ystävien luona, Lapissa appivanhempien mökillä ja Ruotsin ja Norjan puolella teltassa leirintäalueilla. Etenemme mahdollisimman hyvin lapsen ehdoilla. Tietenkin tulee mieleen, että olisiko loma jossain etelän maassa kuitenkin helpompi vaihtoehto pienen lapsen kanssa. Semmoinen matka ei vain oikein meitä kiinnosta niin minkäs teet. Tietenkin voisi vielä tutkia, pääsisikö sinne julkisilla.

Minä jo niin näen meidät siellä villapaidat päällä tarpomassa! Ihanaa! Täyteen ahdettu pikkuinen auto, mies soittaa kitaraa nuotiopaikalla, lapsi nukkuu päikkäreitä kantorepussa huikeissa maisemissa...


Tulisipa kesä pian!

Ps. Jos tämä suunnitelma tuntuu kesällä liian hurjalta, ehkä sitten jäämme sinne Suomen Lappiin tai vaihdamme matkakohteeksi Ahvenanmaan. Katsotaan nyt vähän sen mukaan, millaiseksi viipertäjäksi tuo lapsi tuosta kesään mennessä kehittyy.

Unelmia

Aloin kirjoittaa listoja erilaisista asioista muistaakseni sen jälkeen kun luin Erlend Loen romaanin Supernaiivi. Listojen aiheena voivat olla esimerkiksi asiat, jotka tuovat minulle iloa, minulle tärkeät ihmiset tai asiat joihin toivoisin muutosta. Listojen kirjoittaminen auttaa minua hahmottamaan omaa elämääni. Nyt ajattelin kirjoittaa listan unelmistani, joiden soisin toteutuvan lähivuosina.

• Toivoisin, että voisimme viettää perheen kesken muutaman viikon mittaisen loman ensi kesänä. Olisi mukavaa, jos kenenkään ei tarvitsisi miettiä töitään ja voisimme vain keskittyä olemaan yhdessä. Ensi syksystä lähtien toivoisin perheelleni kahta yhteistä peräkkäistä vapaapäivää viikossa.
• Tahtoisin matkustaa perheeni kanssa Lofooteille Norjaan tai vaihtoehtoisesti mennä Lappiin vaeltamaan. Ylipäätään olisi mukavaa, jos me ehtisimme enemmän retkeillä lapsemme kanssa.
• Jossakin vaiheessa toivoisin meidän saavan vielä toisen lapsen, ei ehkä ihan lähiaikoina kuitenkaan.
• Olisi mukavaa päästä taas tanssimaan johonkin mieluisaan projektiin, eikä sen tarvitsisi välttämättä olla palkkatyötä, kunhan tanssiminen siinä tuntuisi mielekkäältä. Minulla on selvästi vielä hinku tanssia ja esiintyä.
• Toivon, että minulle alkaisi vähitellen selkiytyä, mitä haluaisin ja voisin tehdä työelämässä ja aionko vielä opiskella jotain. Tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen kotona lapsen kanssa, kun saan kuitenkin vähän tehdä töitäkin. Niin en voi kuitenkaan jatkaa koko elämääni. Mietimme myös sitä, onko meidän perheelle oikein hyväksi se, että minä ja mieheni kumpikin teemme iltapainotteista työtä ja työajoiltaan vaihtelevaa työtä.

Hassua, että minulle ei tullut enempää asioita mieleen. Nuorempana listani olisi ollut paljon pidempi. Tokihan minä haaveilen muistakin asioista, mutta ehkä on helpompaa, jos unelmoi kerrallaan vain muutamista asioista, joiden toteutuminen voi olla ihan mahdollista. Toisaalta lähivuosina niin moni suurista haaveistani on toteutunut, että en ehkä vielä osaa toivoa mitään uutta.

Kirjoitin joskus listan asioista, joita haluaisin kokea ennen kuolemaani. Nyt tuntuu hassulta lukea sitä, kun se sisältää niin hassuja asioita tyyliin laskuvarjohyppy keskelle Saharan autiomaata (tuo ei oikeasti ollut listalla kuitenkaan). Ennen kai ajattelin, että suuret elämykset ovat jossain kaukana ja vaikeasti toteutettavia. Enää minua ei jaksa kiinnostaa sellaiset, kun nykyään suurelta elämykseltä tuntuu sekin, jos pääsee joskus harvoin vaikkapa teatteriin tai tansseihin. Onhan arkeni täynnä elämyksiä muutenkin, kun seuraan lapseni tapaa olla olemassa.