Kai se on vähitellen itsekin uskottava!

Meille on tulossa vauva. Laskettuaika on joskus huhtikuun lopulla. Kerroin asiasta tänään oppilailleni, joten nyt ei enää tarvitse asiaa salailla. Minä en vain meinaa tätä vieläkään uskoa, vaikka kaikki mahdolliset raskausoireet olen läpikäynyt, maha alkaa jo vähän näkyä ja ultrassakin on nähty pikkuinen jo kaksi kertaa. Toinen raskaus on ollut ihan erilainen verrattuna ensimmäiseen. Silloin asian muisti päivittäin, siitä puhui päivittäin ja lisäksi kirjoitin raskauspäiväkirjaa. Nyt oireeni ovat paljon selkeämmät, mutta itse lapsen olemassaolo vatsassa ei tunnu yhtään niin selvältä. En edes muista millä viikolla olen menossa, ellen ihan erikseen käy asiaa tarkistamassa.

Sitten niihin oireisiin. Poika on varmaan jo tottunut, että äitillä on nykyään tapana juosta kesken aamupalan tervehtimään vessanpönttöä... Ensimmäisen raskauden aikana valitin kyllä pahoinvoinnista, mutta ei se ollut mitään verrattuna tähän mitä nyt on ollut. Lopetimme vallan kokonaan puuron syömisen, kun se saa oksennuksen lentämään takuu varmasti. Ruokailuni ovat olleet vallan kummallisia. Mies ihmetteli ravintolassa, kun pyysin, että voisimmeko vaihtaa paikkaa. Siinä yhdessä paikassa oli joku vallan ihmeellinen tuoksu, jota en vain millään pystynyt sietämään, mies ei koko hajua edes huomannut. Minulla on kummallisia ja välillä hyvin tarkkoja mielihaluja, makuaistini toimii jotenkin nurinkurisesti ja samalla todella tarkasti. Tämä on outoa, koska tavallisesti en juuri nirsoile ja valikoi ruokia. Yhdessä vaiheessa minun teki mieli Fanny-vanukasta, sitä mitä oli myynnissä silloin, kun olin pieni. Valitettavasti sitä ei enää myydä, joten oli tyytyminen jacky-makupalaan. Oudointa tässä asiassa on se, että suklaavanukas maistuu tällä hetkellä suussani raikkaalta, kun taas jogurttia ja viiliä en siedä nyt yhtään. Ihan alussa minun teki koko ajan mieli vain Ifa-salmiakkia ja siitä alunperin arvasin, että taidan olla raskaana. Sen jälkeen on ollut suolakurkkukausia, poronkäristyskausia, silakkapihvikausia, Puffetjäätelökausia, klementtiinikausia jne.. 

Ihan kuin koko elämäni pyörisi pelkän ruuan ja mielihalujen ympärillä. No onneksi ihan näin ei pääse olemaan, kun pitää tätä arkeakin tässä pyörittää. Mutta odotan jo sitä aikaa, kun ruokaan voi suhtautua taas normaalisti. Mielihaluni lähtevät liikkeelle tavallisesti siitä, kun alan voida pahoin ja olo tuntuu heikolta. Sitten alkaa tehdä mieli jotain tiettyä tarkasti määriteltyä asiaa. Mies ei ollenkaan ymmärtänyt, kun yritin yhtenä iltana selittää, että juuri nyt tarvitsisin poronlihaa kylmäpaistin muodossa, jotta oloni olisi parempi. Olen itsekin ihan pihalla mistä nämä mielihalut tulevat.

Painoni on lähinnä laskenut (tai ainakin oli viimeksi, kun olin neuvolassa). Tämäkin on outoa, vaikka kuinka olen syönyt herkkuja ja syönyt usein, paino vain laskee. Tunteet ovat herkällä ja palautetta on vaikeampi ottaa vastaan kuin yleensä. Se on hirveä asia töissä ollessa. Lauloin tuossa yhtenä iltana Poikaselle unilaulua ja siinäkin alkoi kyyneleet tippua. Taidan olla oikein odottavan äidin karikatyyri. Tosin sillä erotuksella, että nyt toisen raskauden aikana en ole kuitenkaan ollut niin avoimesti "raskaana". Nyt vähän huvittaa se, kun ekan raskauden aikana sitä otti kaikki suositukset ja ohjeet niin piirun tarkasti ja varmuuden vuoksi vielä vähän tarkemmin. Nyt en ole ollut kauhean tarkka, vaan olen suhtautunut raskauteen ihan normaalina osana elämää.
 
Mahani asukki sai odotusnimekseen Piu pau, esikoisen nimi oli Tum tum sydämen sykkeen mukaan. Sykettä ei ole vielä kuunneltu, mutta sykkivä sydän nähtiin molemmissa ultrissa. Piu pau oli aivan vallaton tapaus. Hänestä ei meinattu saada kuvaa lainkaan, kun niin mahdottomasti piti heilua ja pomppia. Piu pau otti vauhtia kohdun seinämistä ja hypäytti itseään yhä uudestaan ja uudestaan. Poikasta eivät oikein ultrakuvat jaksaneet kiinnostaa. Pitää ehkä hankkia meille joku isoveli-kirja, jotta Poikanenkin voi ruveta valmistautumaan isoveljeyteen. Aika jännittävää ja vielä hyvin epätodellisen tuntuista tämä kaikki. Ehkä vähitellen uskallan rakastua tähän pikkuiseen.