Poika: Mitä äiti tekee?
Minä: Äiti silittää sun tukkaa
Poika: Mitä äitin poskessa?
Minä: Ne on onnen kyyneleitä
Hetken päästä poika käänsi kylkeä ja nukahti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
lauantai 18. helmikuuta 2012
tiistai 10. toukokuuta 2011
Odotus on palkittu
Voihan Rakkaus, mikä pakkaus!
Täytynee keksiä uudet nimet veljeksille, kun molemmat eivät voi olla Poikasia. Ei siis tullutkaan tyttöä vaan ihana pieni poika.
 | |
| Piu pau <3 (synt. 5.5.2011) |
 |
| Veljekset <3 |
lauantai 25. joulukuuta 2010
24. ja 25. luukku
Ymmärrettävästi eilen en avannu nettiä, kun oli jotain tärkeämpääkin tekemistä. Me olimme miehen äidin luona Alastarolla. Samalla tapasimme Poikasen muitakin Pappoja ja Mummuja. Niitä riittääkin, kun mieheni on uusperheessä kasvanut. Aattoiltana nautittiin myös Poikasen serkkujen ja tädin seurasta. Tänä jouluna Poikanen selvästi ymmärsi jo enemmän lahjojen päälle ja halusi niitä innokkaasti availla. Hyviä käytännöllisiä lahjoja tuli niin Poikaselle kuin meille vanhemmillekin. Nyt olemme matkalla minun vanhempien luokse. Meillä on tavallaan kaksi aattoa :). Nyt joulukalenterin kysymyksiin.
Tämä saa minut itkemään
Syitä itkulle kyllä riittää, vaikken mikään joka paikan vollottaja olekaan. Periaatteessa syy voi olla mikä tahansa romanttisesta elokuvasta lähtien oman ja läheisten elämän kriiseihin saakka, kun olotila on valmiiksi herkkä tai väsynyt. Viime aikoina itkun on aiheuttanut nukkuvan Poikasen katselu. Siinä hetkessä on kaikki olennainen läsnä. Tavallaan mielessä ei liiku silloin mitään konkreettisia ajatuksia ja silti kaikki mahdolliset maailman tunteet ilosta suruun ovat läsnä.
Ensimmäinen
Lyhyesti sanottuna Rakkaus.
Tämä saa minut itkemään
Syitä itkulle kyllä riittää, vaikken mikään joka paikan vollottaja olekaan. Periaatteessa syy voi olla mikä tahansa romanttisesta elokuvasta lähtien oman ja läheisten elämän kriiseihin saakka, kun olotila on valmiiksi herkkä tai väsynyt. Viime aikoina itkun on aiheuttanut nukkuvan Poikasen katselu. Siinä hetkessä on kaikki olennainen läsnä. Tavallaan mielessä ei liiku silloin mitään konkreettisia ajatuksia ja silti kaikki mahdolliset maailman tunteet ilosta suruun ovat läsnä.
Ensimmäinen
Lyhyesti sanottuna Rakkaus.
perjantai 17. joulukuuta 2010
lauantai 11. joulukuuta 2010
9. luukku
Uskoni
Aloitan epäolennaisimmasta, jotta sekin nyt sitten tulee selväksi: En kuulu kirkkoon. Se tosin ei kerro vielä minun uskonnosta tai sanoisin mieluummin maailmankatsomuksesta mitään. Olen kiinnostunut uskon asioista, mutta luterilainen kirkko ei koskaan ole tuntunut oikealta paikalta minulle. Aina siinä jokin rupeaa ahdistamaan, ei siitä nyt tässä tarkemmin.
Minua ei ole kasvatettu mihinkään uskontoon, muttei myöskään ateistiksi. Vanhempani ajattelivat, että saan itse päättää, kun olen siihen kypsä. Olen siis saanut käydä rippikoulun ja olla mukana gospelkuorossa, mutta koulussa opiskelin elämänkatsomustietoa. Sanoisin, että ET-tunneilta olen saanut parhaat ajattelun eväät, mitä koulu voi tarjota. Olen etsijä ja agnostikko. Tutustun avoimesti itselleni vieraisiinkin uskontoihin ja kuka ties vielä löydänkin sellaisen, jonka voin kokea 100-prosenttisesti omakseni. Uskonto on minulle vakava juttu enkä halua liittyä mihinkään uskontokuntaan tavan vuoksi.
Toisin kuin monet luulevat, kirkkoon kuulumaton ei ole yhtä kuin moraaliton ja arvoton ihminen. Mietin itse asiassa arvoasioita aika paljon. Arvostan kristinuskoonkin liittyviä arvoja: lähimmäisen rakkaus ja armo. Ehkä minä sitten uskon rakkauteen. Kun liikun luonnossa, minulle tulee sellainen olo, että jumaluutta on kaikessa, jokin suurempi voima on läsnä kaikkialla ja kaikessa.
Uskon, että elämä on lahja, jota tulee vaalia.
Aloitan epäolennaisimmasta, jotta sekin nyt sitten tulee selväksi: En kuulu kirkkoon. Se tosin ei kerro vielä minun uskonnosta tai sanoisin mieluummin maailmankatsomuksesta mitään. Olen kiinnostunut uskon asioista, mutta luterilainen kirkko ei koskaan ole tuntunut oikealta paikalta minulle. Aina siinä jokin rupeaa ahdistamaan, ei siitä nyt tässä tarkemmin.
Minua ei ole kasvatettu mihinkään uskontoon, muttei myöskään ateistiksi. Vanhempani ajattelivat, että saan itse päättää, kun olen siihen kypsä. Olen siis saanut käydä rippikoulun ja olla mukana gospelkuorossa, mutta koulussa opiskelin elämänkatsomustietoa. Sanoisin, että ET-tunneilta olen saanut parhaat ajattelun eväät, mitä koulu voi tarjota. Olen etsijä ja agnostikko. Tutustun avoimesti itselleni vieraisiinkin uskontoihin ja kuka ties vielä löydänkin sellaisen, jonka voin kokea 100-prosenttisesti omakseni. Uskonto on minulle vakava juttu enkä halua liittyä mihinkään uskontokuntaan tavan vuoksi.
Toisin kuin monet luulevat, kirkkoon kuulumaton ei ole yhtä kuin moraaliton ja arvoton ihminen. Mietin itse asiassa arvoasioita aika paljon. Arvostan kristinuskoonkin liittyviä arvoja: lähimmäisen rakkaus ja armo. Ehkä minä sitten uskon rakkauteen. Kun liikun luonnossa, minulle tulee sellainen olo, että jumaluutta on kaikessa, jokin suurempi voima on läsnä kaikkialla ja kaikessa.
Uskon, että elämä on lahja, jota tulee vaalia.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
8. luukku
Se hetki
Muutama vuosi sitten illalla vanhassa kartanossa olin hiipimässä omaan huoneeseen nukkumaan. Käytävällä vastaan tuli eräs aika ihana. Pysähdyimme molemmat, teki mieli sanoa jotain, mutten saanut mitään suusta tulemaan. Mies rikkoi kiusallisen hiljaisuuden halaamalla. Toivotimme hyvää yötä toisillemme. Se oli ensimmäinen halaus ja ensimmäinen varma merkki. Tästä tulee jotain enemmän. Viikon ajan sanat juuttuivat kurkkuuni. Sitten viimein, kun olimme retkellä eräässä kauniissa kylässä, sain sanottua tunteeni ääneen. Näin alkoi rakkaussuhteeni nykyiseen mieheeni.
Ja toinen Hetki isolla H:lla oli tietenkin ensitapaaminen Poikasen kanssa. Miten pieni ja suloinen voi ihmisalku olla! Sille ei ole enempää sanoja.
Muutama vuosi sitten illalla vanhassa kartanossa olin hiipimässä omaan huoneeseen nukkumaan. Käytävällä vastaan tuli eräs aika ihana. Pysähdyimme molemmat, teki mieli sanoa jotain, mutten saanut mitään suusta tulemaan. Mies rikkoi kiusallisen hiljaisuuden halaamalla. Toivotimme hyvää yötä toisillemme. Se oli ensimmäinen halaus ja ensimmäinen varma merkki. Tästä tulee jotain enemmän. Viikon ajan sanat juuttuivat kurkkuuni. Sitten viimein, kun olimme retkellä eräässä kauniissa kylässä, sain sanottua tunteeni ääneen. Näin alkoi rakkaussuhteeni nykyiseen mieheeni.
Ja toinen Hetki isolla H:lla oli tietenkin ensitapaaminen Poikasen kanssa. Miten pieni ja suloinen voi ihmisalku olla! Sille ei ole enempää sanoja.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
5. luukku
Ai kamala miten suuri kysymys: Mitä on rakkaus? Mie kirjotin jo tästä pitkää analyysiä, mutta se olin plääh.
Tänään meillä oli vähän surullisia ajatuksia mielessä. Mies tuli sitten viereen sohvalle istumaan ja siinä juteltiin ja tuettiin toisiamme. Rakkaus on ainakin sitä. Se on sitä, että haluan olla tuon miehen kanssa, vaikka toisinaan meillä menee hermot toisiimme. Se on rakkautta, kun olemme leikkineet tänään pojan kanssa yhdessä legoilla pitkät tovit. Se on sitä, kun arvostaa ihmistä sellaisena kuin hän on. Kyllä se sitäkin on, että sydän heittää välillä kuperkeikkaa, kun toinen vain on niin ihana!
Välillä rakastaminen tekee kipeää. Siihen voi liittyä menettämisen pelkoa, huolta ja joskus jopa vihaa ja kateutta. Rakastaminen on sitä, että on armollinen toista kohtaan, sitä että voimme antaa anteeksi toinen toisillemme.
Se on avunantoa ja läsnäoloa arjen keskellä.
"Sitähän se kaikki on, rakkautta rakkautta vaan!" Ei kai se rakkaus ole sen kummempaa, se ei ole tiedettä vaan ihan arkinen jokapäiväinen juttu!
Tänään meillä oli vähän surullisia ajatuksia mielessä. Mies tuli sitten viereen sohvalle istumaan ja siinä juteltiin ja tuettiin toisiamme. Rakkaus on ainakin sitä. Se on sitä, että haluan olla tuon miehen kanssa, vaikka toisinaan meillä menee hermot toisiimme. Se on rakkautta, kun olemme leikkineet tänään pojan kanssa yhdessä legoilla pitkät tovit. Se on sitä, kun arvostaa ihmistä sellaisena kuin hän on. Kyllä se sitäkin on, että sydän heittää välillä kuperkeikkaa, kun toinen vain on niin ihana!
Välillä rakastaminen tekee kipeää. Siihen voi liittyä menettämisen pelkoa, huolta ja joskus jopa vihaa ja kateutta. Rakastaminen on sitä, että on armollinen toista kohtaan, sitä että voimme antaa anteeksi toinen toisillemme.
Se on avunantoa ja läsnäoloa arjen keskellä.
"Sitähän se kaikki on, rakkautta rakkautta vaan!" Ei kai se rakkaus ole sen kummempaa, se ei ole tiedettä vaan ihan arkinen jokapäiväinen juttu!
maanantai 4. lokakuuta 2010
Mussukka pipinä
Meidän höppänä pöppänä sairastaa. Kamala kuume nousi päivällä. Ihan yllätyin omaa reaktiotani, kun siitä kuulin puhelimessa kaupungilla päivän ensimmäisen työrupeaman jälkeen. Omat suunnitelmat unohtuivat tykkänään, askelvauhti kasvoi ja suuntasin saman tien apteekkiin panadolia ostamaan (kotona sitä olisi ollut, mutta kuume nousikin yllättäen kylässä ollessa) ja siitä suoraan kauppaan ostamaan kaikkia pojan herkkuja (viinirypäleitä, smoothieta, hedelmäsoseita, mustikkapullaa, karjalanpiirakoita...), jotta edes jotain ravintoa ja nestettä hän saisi menemään alas. Eihän pojalla mitään hätää siellä kyläpaikassa isänsä kanssa ollut, mutta itselle tuli yhtäkkiä kova ikävä mussukkaista. Onneksi kyläpaikka oli lähistöllä ja pääsin pientä hoivaamaan.
Siellä se pikkuinen päikkäröi. Heräämisen jälkeen siinä kävi sitten niin, että otin pojan syliin ja vähän hän ruokaa maisteli, kunnes oksennus alkoi lentää, lähinnä minun housuille. Poika säikähti moista ja pitkään aikaan ei mitään muuta kuulunutkaan kuin pojan raikaava itku. Minun piti vielä mennä töihin, joten vein mieheltä housut jalasta ja mies lainasi sitten kaveriltaan housuja. En tiedä huomasivatko varhaismurkut oppilaani open hassuja housuja...
Illalla vielä katselimme pojan kanssa muumeja. Jostain syystä sitä tarjoaa lapselleen samat asiat, joita itsekin sairaana tekisi mieli tehdä. Itsekin katselin opiskeluaikoina sairastaessa muumeja tai luontodokumentteja yleareenalta. Ne ovat tarpeeksi rauhallisia katseltavia kuumeisena, kun oikein mihinkään muuhun ei voimat riitä. Huomenna jää sitten päiväkoti väliin ja poikanen viettää illan isänsä kanssa.
Hellyyttä, hoivaa ja hemmottelua, kolmen hoon hoitomenetelmillä koitetaan saada poika taas kuntoon ja kiinni normaaliarkeen.
Siellä se pikkuinen päikkäröi. Heräämisen jälkeen siinä kävi sitten niin, että otin pojan syliin ja vähän hän ruokaa maisteli, kunnes oksennus alkoi lentää, lähinnä minun housuille. Poika säikähti moista ja pitkään aikaan ei mitään muuta kuulunutkaan kuin pojan raikaava itku. Minun piti vielä mennä töihin, joten vein mieheltä housut jalasta ja mies lainasi sitten kaveriltaan housuja. En tiedä huomasivatko varhaismurkut oppilaani open hassuja housuja...
Illalla vielä katselimme pojan kanssa muumeja. Jostain syystä sitä tarjoaa lapselleen samat asiat, joita itsekin sairaana tekisi mieli tehdä. Itsekin katselin opiskeluaikoina sairastaessa muumeja tai luontodokumentteja yleareenalta. Ne ovat tarpeeksi rauhallisia katseltavia kuumeisena, kun oikein mihinkään muuhun ei voimat riitä. Huomenna jää sitten päiväkoti väliin ja poikanen viettää illan isänsä kanssa.
Hellyyttä, hoivaa ja hemmottelua, kolmen hoon hoitomenetelmillä koitetaan saada poika taas kuntoon ja kiinni normaaliarkeen.
lauantai 14. elokuuta 2010
Pellavainen Pikku Varis ja romanttista häähumua
Me olimme tänään häissä vieraana. Ompelin itselleni ja pojalle sinne juhlatamineet Tallinnan kangasostoksista.
Minun mekko oli ommeltu kokonaan tuosta variskankaasta, mutta sitä ei tullut kuvattua vielä. Näytän sen joskus myöhemmin. Mua jotenkin kauheesti viehättää toi varisteema. Vielä enemmän tykkäisin harakoista. Olen aina samaistunut harakoihin, varsinkin aamuisin tunnen itseni melkoiseksi harakaksi. Olen kaukana siitä, miltä romanttisissa elokuvissa näyttelittäjäret näyttävät herätessään unelmiensa miehen viereltä. Meidän pihassa asuu sitä paitsi paljon variksia ja harakoita. Poikanenkin niistä tykkää, eikä pidä niitä mitenkään huonompina kuin muitakaan lintuja. Pienet lapset ovat siitä niin ihania, kun niillä ei ole valmiina käsityksiä siitä, mitkä ovat niitä hienoja asioita ja mitkä vähemmän hienoja. He saavat muodostaa tykkäämisensä melko puhtaalta pohjalta (ellei sitten aikuiset yritä kovasti ohjailla haluamaansa suuntaan).
Jos pääsen joskus naimisiin, hääpukuni tulee olemaan pellavaa ja niin varmaan miehenkin puku, kun molemmat niin siitä kankaasta tykätään. Häät vietetään jossain luonnonkauniissa paikassa ja sinne tulee soittamaan jokin svengaava pelimannibändi. Ohjelman toivoisin olevan mahdollisimman vähän muodollisuuksia sisältävä ja enemmän luovaa hulluutta täynnä. Ehkä kuitenkin jokin kaunis seremonia alkuun olisi mukava. Se ei olisi kovin pitkä, se sisältäisi pienen puheen, musiikkia ja jonkin symbolisen eleen, jolla me lupautuisimme toisillemme. Näin siis minä olen suunnitellut jo ennen kuin tapasin miestäni. Toisaalta naimisiin karkaaminen ja ihan keskenään niiden juhlistaminen vaikka jollain matkalla, ei olisi hullumpi ajatus sekään.
Miehellä ei ole oikein mielenkiintoa mennä naimisiin, koska hänen mielestään yhtä tiukasti voi sitoutua toiseen ilman avioliittoa. Olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä tuosta sitoutumisesta. Asia ei ole meille mikään ongelma. Olen kuitenkin niin onnellinen jo ylipäätään siitä, että löysin juuri Tuon Miehen. Mutta olisihan se hienoa olla Rouva! Ja kun sitä on kuitenkin pikkutytöstä asti miettinyt millaiset ne omat häät olisi. Kaunista naimisiin menossa on se symbolinen ele jolla ilmaistaan, että tahtoo elää toisen kanssa elämän loppuun asti. Tänäänkin siellä kirkossa rupesin vollottamaan, kun hääpari asteli alttarille ja varsinkin, kun he sanoivat toisilleen Tahdon. Ja ne merkitsevät katseet mitä he toisiinsa loivat, oih! Oli se kaunista ja niin suloista. Häissä pidetyssä puheessa todettiin, että vaikka hääpäivä on hieno ja ikimuistoinen tapahtuma, ei pidä unohtaa arjen merkitystä. Jokainen päivä on arvokas! Minä keskityn nyt siis elämään niitä arvokkaita arkisia päiviä ja totean: ehkä joku päivä vielä mekin.
Pakko vielä kertoa, että meillä oli aikamoinen hässäkkä kotona ennen juhlaa. Tajusimme yhtäkkiä viime hetkellä mitä kaikkea meiltä puuttuu ja siinä paniikissa saimme siistissä huoneessa aikaiseksi tällaisen kaaoksen:
Kirkon jälkeen mies ihmetteli, mitä minulla oikein on jalassani:
Että semmoista.
 | ||
| Lapset ovat lapsia juhlatamineet päälläkin. Ihmeen siistinä nuo säilyivät hiekkaleikeistä huolimatta, tuo kuolatahra nyt tulee vaatteeseen kuin vaatteeseen. Tässä siis liivi, housut ja hattu ommeltu yksivärisestä pellavasta ja liiviin aplikoitu kuva varispellavasta. Kivan rennot juhlavaatteet eikä tarvinnut stressata likaantumisesta, kun eivät olleet ihan valkoisia. Kaavat ovat sovellettu Ottobren kesä 2/2001-lehdestä. |
Minun mekko oli ommeltu kokonaan tuosta variskankaasta, mutta sitä ei tullut kuvattua vielä. Näytän sen joskus myöhemmin. Mua jotenkin kauheesti viehättää toi varisteema. Vielä enemmän tykkäisin harakoista. Olen aina samaistunut harakoihin, varsinkin aamuisin tunnen itseni melkoiseksi harakaksi. Olen kaukana siitä, miltä romanttisissa elokuvissa näyttelittäjäret näyttävät herätessään unelmiensa miehen viereltä. Meidän pihassa asuu sitä paitsi paljon variksia ja harakoita. Poikanenkin niistä tykkää, eikä pidä niitä mitenkään huonompina kuin muitakaan lintuja. Pienet lapset ovat siitä niin ihania, kun niillä ei ole valmiina käsityksiä siitä, mitkä ovat niitä hienoja asioita ja mitkä vähemmän hienoja. He saavat muodostaa tykkäämisensä melko puhtaalta pohjalta (ellei sitten aikuiset yritä kovasti ohjailla haluamaansa suuntaan).
Jos pääsen joskus naimisiin, hääpukuni tulee olemaan pellavaa ja niin varmaan miehenkin puku, kun molemmat niin siitä kankaasta tykätään. Häät vietetään jossain luonnonkauniissa paikassa ja sinne tulee soittamaan jokin svengaava pelimannibändi. Ohjelman toivoisin olevan mahdollisimman vähän muodollisuuksia sisältävä ja enemmän luovaa hulluutta täynnä. Ehkä kuitenkin jokin kaunis seremonia alkuun olisi mukava. Se ei olisi kovin pitkä, se sisältäisi pienen puheen, musiikkia ja jonkin symbolisen eleen, jolla me lupautuisimme toisillemme. Näin siis minä olen suunnitellut jo ennen kuin tapasin miestäni. Toisaalta naimisiin karkaaminen ja ihan keskenään niiden juhlistaminen vaikka jollain matkalla, ei olisi hullumpi ajatus sekään.
Miehellä ei ole oikein mielenkiintoa mennä naimisiin, koska hänen mielestään yhtä tiukasti voi sitoutua toiseen ilman avioliittoa. Olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä tuosta sitoutumisesta. Asia ei ole meille mikään ongelma. Olen kuitenkin niin onnellinen jo ylipäätään siitä, että löysin juuri Tuon Miehen. Mutta olisihan se hienoa olla Rouva! Ja kun sitä on kuitenkin pikkutytöstä asti miettinyt millaiset ne omat häät olisi. Kaunista naimisiin menossa on se symbolinen ele jolla ilmaistaan, että tahtoo elää toisen kanssa elämän loppuun asti. Tänäänkin siellä kirkossa rupesin vollottamaan, kun hääpari asteli alttarille ja varsinkin, kun he sanoivat toisilleen Tahdon. Ja ne merkitsevät katseet mitä he toisiinsa loivat, oih! Oli se kaunista ja niin suloista. Häissä pidetyssä puheessa todettiin, että vaikka hääpäivä on hieno ja ikimuistoinen tapahtuma, ei pidä unohtaa arjen merkitystä. Jokainen päivä on arvokas! Minä keskityn nyt siis elämään niitä arvokkaita arkisia päiviä ja totean: ehkä joku päivä vielä mekin.
Pakko vielä kertoa, että meillä oli aikamoinen hässäkkä kotona ennen juhlaa. Tajusimme yhtäkkiä viime hetkellä mitä kaikkea meiltä puuttuu ja siinä paniikissa saimme siistissä huoneessa aikaiseksi tällaisen kaaoksen:
 |
| Poikanen oli tietysti innoissaan, kun kaapeista tuli esiin ihan uusia mielenkiintoisia juttuja! |
 |
| Hammastahnaa :D! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)