Meidän höppänä pöppänä sairastaa. Kamala kuume nousi päivällä. Ihan yllätyin omaa reaktiotani, kun siitä kuulin puhelimessa kaupungilla päivän ensimmäisen työrupeaman jälkeen. Omat suunnitelmat unohtuivat tykkänään, askelvauhti kasvoi ja suuntasin saman tien apteekkiin panadolia ostamaan (kotona sitä olisi ollut, mutta kuume nousikin yllättäen kylässä ollessa) ja siitä suoraan kauppaan ostamaan kaikkia pojan herkkuja (viinirypäleitä, smoothieta, hedelmäsoseita, mustikkapullaa, karjalanpiirakoita...), jotta edes jotain ravintoa ja nestettä hän saisi menemään alas. Eihän pojalla mitään hätää siellä kyläpaikassa isänsä kanssa ollut, mutta itselle tuli yhtäkkiä kova ikävä mussukkaista. Onneksi kyläpaikka oli lähistöllä ja pääsin pientä hoivaamaan.
Siellä se pikkuinen päikkäröi. Heräämisen jälkeen siinä kävi sitten niin, että otin pojan syliin ja vähän hän ruokaa maisteli, kunnes oksennus alkoi lentää, lähinnä minun housuille. Poika säikähti moista ja pitkään aikaan ei mitään muuta kuulunutkaan kuin pojan raikaava itku. Minun piti vielä mennä töihin, joten vein mieheltä housut jalasta ja mies lainasi sitten kaveriltaan housuja. En tiedä huomasivatko varhaismurkut oppilaani open hassuja housuja...
Illalla vielä katselimme pojan kanssa muumeja. Jostain syystä sitä tarjoaa lapselleen samat asiat, joita itsekin sairaana tekisi mieli tehdä. Itsekin katselin opiskeluaikoina sairastaessa muumeja tai luontodokumentteja yleareenalta. Ne ovat tarpeeksi rauhallisia katseltavia kuumeisena, kun oikein mihinkään muuhun ei voimat riitä. Huomenna jää sitten päiväkoti väliin ja poikanen viettää illan isänsä kanssa.
Hellyyttä, hoivaa ja hemmottelua, kolmen hoon hoitomenetelmillä koitetaan saada poika taas kuntoon ja kiinni normaaliarkeen.
Toivottavasti teillä voidaan jo paremmin..? <3
VastaaPoistaKiitos kysymästä, Poikanen voi jo paremmin, sai lääkkeet korvatulehdukseen ja toivottavasti se alkaa pian tehota, jotta yöunetkin maistuisivat pojalle paremmin. Miulle nousi sitten vuorostaan kuume, tällä mennään nyt. Ehkä ens viikolla päästään taas arkeen kiinni.
VastaaPoistaLasten sairastaminen pysäyttää vanhempien arjen hyvin konkreettisesti. Monesti olen itsekseni kiitellyt sitä, että on olemassa se toinen osapuoli, ettei niissä(kään) tilanteissa ole yksin.
VastaaPoistaParanemisia!
Voi että tätä minun koneella käymistäni nykyään.. en ehdi kommentoimaan siinä tahdissa kuin haluaisin.. ja muutenkin lukemaan kuulumisia. :/ Toivottavasti olette nyt sitten molemmat jo paremmassa kunnossa..? <3
VastaaPoistaMira: Aivan siinä on kyllä härdelliä kerrakseen näin työelämän keskellä varsinkin. Kotiäitinä niitä sairasteluja ei sillä tavalla erikseen huomioinut...
VastaaPoistaJellona: sama vika täällä, minun tauti meni ennätysajassa ohi ja pojan yöunet ovat viimein rauhottuneet :)