Pellavainen Pikku Varis ja romanttista häähumua

Me olimme tänään häissä vieraana. Ompelin itselleni ja pojalle sinne juhlatamineet Tallinnan kangasostoksista.

Lapset ovat lapsia juhlatamineet päälläkin. Ihmeen siistinä nuo säilyivät hiekkaleikeistä huolimatta, tuo kuolatahra nyt tulee vaatteeseen kuin vaatteeseen. Tässä siis liivi, housut ja hattu ommeltu  yksivärisestä pellavasta ja liiviin aplikoitu kuva varispellavasta. Kivan rennot juhlavaatteet eikä tarvinnut stressata likaantumisesta, kun eivät olleet ihan valkoisia. Kaavat ovat sovellettu Ottobren kesä 2/2001-lehdestä.

Minun mekko oli ommeltu kokonaan tuosta variskankaasta, mutta sitä ei tullut kuvattua vielä. Näytän sen joskus myöhemmin. Mua jotenkin kauheesti viehättää toi varisteema. Vielä enemmän tykkäisin harakoista. Olen aina samaistunut harakoihin, varsinkin aamuisin tunnen itseni melkoiseksi harakaksi. Olen kaukana siitä, miltä romanttisissa elokuvissa näyttelittäjäret näyttävät herätessään unelmiensa miehen viereltä. Meidän pihassa asuu sitä paitsi paljon variksia ja harakoita. Poikanenkin niistä tykkää, eikä pidä niitä mitenkään huonompina kuin muitakaan lintuja. Pienet lapset ovat siitä niin ihania, kun niillä ei ole valmiina käsityksiä siitä, mitkä ovat niitä hienoja asioita ja mitkä vähemmän hienoja. He saavat muodostaa tykkäämisensä melko puhtaalta pohjalta (ellei sitten aikuiset yritä kovasti ohjailla haluamaansa suuntaan).

Jos pääsen joskus naimisiin, hääpukuni tulee olemaan pellavaa ja niin varmaan miehenkin puku, kun molemmat niin siitä kankaasta tykätään. Häät vietetään jossain luonnonkauniissa paikassa ja sinne tulee soittamaan jokin svengaava pelimannibändi. Ohjelman toivoisin olevan mahdollisimman vähän muodollisuuksia sisältävä ja enemmän luovaa hulluutta täynnä. Ehkä kuitenkin jokin kaunis seremonia alkuun olisi mukava. Se ei olisi kovin pitkä, se sisältäisi pienen puheen, musiikkia ja jonkin symbolisen eleen, jolla me lupautuisimme toisillemme. Näin siis minä olen suunnitellut jo ennen kuin tapasin miestäni.  Toisaalta naimisiin karkaaminen ja ihan keskenään niiden juhlistaminen vaikka jollain matkalla, ei olisi hullumpi ajatus sekään.

Miehellä ei ole oikein mielenkiintoa mennä naimisiin, koska hänen mielestään yhtä tiukasti voi sitoutua toiseen ilman avioliittoa. Olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä tuosta sitoutumisesta. Asia ei ole meille mikään ongelma. Olen kuitenkin niin onnellinen jo ylipäätään siitä, että löysin juuri Tuon Miehen. Mutta olisihan se hienoa olla Rouva! Ja kun sitä on kuitenkin pikkutytöstä asti miettinyt millaiset ne omat häät olisi. Kaunista naimisiin menossa on se symbolinen ele jolla ilmaistaan, että tahtoo elää toisen kanssa elämän loppuun asti. Tänäänkin siellä kirkossa rupesin vollottamaan, kun hääpari asteli alttarille ja varsinkin, kun he sanoivat toisilleen Tahdon. Ja ne merkitsevät katseet mitä he toisiinsa loivat, oih! Oli se kaunista ja niin suloista. Häissä pidetyssä puheessa todettiin, että vaikka hääpäivä on hieno ja ikimuistoinen tapahtuma, ei pidä unohtaa arjen merkitystä. Jokainen päivä on arvokas! Minä keskityn nyt siis elämään niitä arvokkaita arkisia päiviä ja totean: ehkä joku päivä vielä mekin. 

Pakko vielä kertoa, että meillä oli aikamoinen hässäkkä kotona ennen juhlaa. Tajusimme yhtäkkiä viime hetkellä mitä kaikkea meiltä puuttuu ja siinä paniikissa saimme siistissä huoneessa aikaiseksi tällaisen kaaoksen:

Poikanen oli tietysti innoissaan, kun kaapeista tuli esiin ihan uusia mielenkiintoisia juttuja!

Kirkon jälkeen mies ihmetteli, mitä minulla oikein on jalassani:

Hammastahnaa :D!

Että semmoista.