keskiviikko 4. elokuuta 2010

Olen kirjoittanut monta tekstiä viime päivinä, mutta ne eivät ole olleet oikein julkaisukelpoisia. Joka toinen päivä olen täynnä onnellisuutta ja joka toinen päivä harmittaa asia jos toinenkin. Mun pään sisällä ei tunnu olevan mitään logiikkaa.

Minulla alkaa kuukauden päästä virallisesti työt. Nyt elokuussa pitää tehdä melkoinen määrä valmisteluja töitä varten. Poikanen siirtyy kotihoidosta päiväkotiin syyskuun alussa. Haluaisin kynsin ja hampain roikkua kiinni kesässä, lomafiiliksessä ja kotiäitiydessä. Tuntuu kuin muutokset jyräisivät meidän perusonnellisuuden alleen. Eilen havaitsin jo pihakoivun lehdissä keltaisia lehtiä. Tuli niin haikea olo, että piti laittaa kynttilät palamaan ja paistaa pannukakkua iltapalaksi.

En tippaakaan epäile, etteikö poika pärjäisi päiväkodissa. Oma jaksaminen jännittää. Minulla on erityisen mielenkiintoinen työ. Se on myös työ, joka kulkee väistämättä mukana vapaa-ajallakin (ja valitettavasti syö välillä yöunia). Kuinka keittää tästä kaikesta sopiva soppa minun perhettä ajatellen? Hyvästi leppoisuus! Nyt kesällä on ollut niin ihanaa herätä aamulla virkeänä iloisen Pojan vierestä, juoda aamukahvia hiekkalaatikon reunalla, seurata Pojan tutkimusretkiä ja keskittyä vain olemiseen. Oman huvittamisen mukaan olen voinut välillä virkata, kirjoittaa, ommella ja tehdä oikeastaan mitä vain, mitä ei hulina-arjen keskellä ehdi. Voi kun on ihanaa velloa menneessä!

Ajattelen nyt vähän turhan negatiivisesti ja kehittelen uhkakuvia, jotka eivät välttämättä ole edes todellisia. Me saamme edelleen pitää meidän leppoisat aamupäivät ja iltapäivät. Oikeasti, mehän olemme Pojan kanssa erossa toisistamme vain viisi tuntia päivässä. Poika pääsee uusiin seikkailuihin, kun saa vähän hajurakoa äitiin ja isään. Meille ehkä oikeasti ehtii tulla ikävä toisiamme. Kuinka ihanaa onkaan sitten hakea poika illalla hoidosta! Minä saan tehdä oman alan työtä monenlaisten ryhmien kanssa. Tylsyyteen en ainakaan kuole tänä vuonna.

Tänään tunnelmat ovat oikeastaan olleet ihan myönteisiä. Ehkä se johtui siitä, että ryhdyin toimeen. Asiat eivät tunnu niin pelottavilta, kun ajattelemisen sijaan tekee jotain konkreettista. Minulle se tärkein konkreettinen asia oli uuden hienon kalenterin hankkiminen. Lisäksi kaupasta mukaan lähti yllättäen kynä ja nauhaa, joilla voi merkitä Pojan vaatteita päiväkotia varten. Kirjastosta lainasin Pojalle (ja itselleni) satukirjan Onni-poika menee päiväkotiin. Mieheni nappasi Pojan kaupungilta kyytiin. Minä jäin vielä kirjastoon etsimään materiaalia syksyn opetuksia varten. Kyllä tämä tästä.

Eikä se haittaa vaikka välillä itkettääkin. Huonommin asiat olisivat jos ei pystyisi itkemään silloin, kun mieltä painaa jokin iso tai pieni asia. Eikä mikään tunnu lämpimämmältä kuin nauru, joka pulpahtaa ulos silloin, kun huomaa itkeneensä murheen pois tai edes pienemmäksi.

5 kommenttia:

  1. Voi. Liikutuin ihan. Isoja mullistuksia tapahtuu elämässänne, ja vaikka ne ovat pääosin myönteisiä, niin paljon muuttuu kuitenkin. Varmasti tulee raskaita päiviä, mutta uskon että enemmän kuitenkin niitä mukavia, jolloin kaikki ovat saaneet omaa mielekästä puuhaa ja illalla on sitten kiva jakaa päivän tapahtumat perheen kesken.

    Lapsen kasvu on kyllä yhtä aikaa ihanaa ja niiiin haikeaa!

    VastaaPoista
  2. Totta, toimeen ryhtyminen on kyllä paras pelkojen nielijä! Ei muuta kuin tarttuvaa toimeliaisuutta ja kannatusta teiän arjen muutoksiin.
    t. belkian akka

    VastaaPoista
  3. Meillä alkaa myös ihan uudenlainen arki. Kolmen vuoden kotiäitiyden jälkeen kaikki rutiinit heittävät kuperkeikkaa ja Pikkumies viettää hyvin suuren osan päivästä päiväkodissa. Minä aloitan opiskelun, ja koulupäivät matkoineen vievät monta, monta tuntia. Me ollaan Pikkumiehen kanssa molemmat aamu-unista sorttia, joten haastetta tulee riittämään. :/ Luulen, että itse otan päiväkodissa aloittamisen raskaammin kuin lapsi...

    VastaaPoista
  4. Melkoinen muutos teilläkin on edessänne ihan lähiaikoina. Se on muutos, joka varmasti myllerryttää kerran jos toisenkin, ennen kuin arki löytää luontaisen rytminsä.

    VastaaPoista

Tervetuloa jakamaan ajatuksia rakentavassa hengessä kanssani!

Lukijat