Nallemekko ja pöhinää

Tästä on kovaa vauhtia tulossa käsityöblogi, vaikka alkuperäinen tarkotus oli elvyttää mun kirjottava elämäntapa. Minkäs teet, kun nyt kädet tahtoo tehdä. Kirpparilla tuli vastaan lastenhuoneen verhot hintaan kaksi euroa. Lähti mukaan ja seuraavana päivänä ompelin siittä ittelleni mekon. Tämmöisen:

Eestä ja takkaa!

Kaava on sovellettu Joka tyypin kaavakirjasta. Jotain kummallista tapahtui ja jouduin vielä ompeluvaiheessakin leikkelemään kankaita pienemmiksi. Kuvioiden kohdistus ei ihan onnistunut, vaikka sitäkin yritin. Mun oli tarkotus tehdä mekosta malliltaan naisellisempi, mutta malli ei ollutkaan ihan sellainen kuin kirjan kuvasta saattoi olettaa. Mutta on tuo silti kiva arkimekko nallefanille :).

Kävin pojan ja isovanhempien kanssa Tallinnassa päiväristeilyllä tässä viikonloppuna. Täytyy kyllä sanoa, että kaikista matkoistamme laivailu on ehdottomasti eniten ollut taaperomme mieleen. Hassua sinänsä, koska itse en pahemmin risteilyistä välitä ja nytkin lähdimme vain koska isovanhemmat olivat jostain voittaneet matkan. Poika rakasti olla laivalla muiden lasten joukossa, katsella esityksiä, tanssia tanssilattialla ja hän intoutui jopa kävelemään laivan mukavasti keikkuessa (mikä harvinaista meidän nelivetäjälle). Minä olin innossani Tallinnan kangaskaupoista ja erityisesti pellavakankaista. Mukaan lähti kasa pellavaa varis-teemalla sekä miehelle valmiina pellavapaita ja - housut. Näin siellä pellavasta ommellun puvun takin. Siitä tulikin mieleen, että onkos kukaan nähnyt missään miesten puvun kaavoja? Ei varmaankaan ole helpoin laji tuo puvun ompeleminen, mutta siitä huolimatta tahtoisin koettaa. Mies kun niin tykkää pellavasta.

Mun piti vielä pöhistä yleisesti tästä blogin kirjottamisesta, kun en oikein osaa päättää mihin suuntaan alkaisin tätä viedä. Julkisesti kirjoittaminen mietityttää kovasti. Mulle ei taida oikein sopia lapsesta ja vanhemmuudesta bloggaaminen, käsityötkin ovat sellaisia kausittaisia juttuja, en jaksa kuvailla mun ostoksia, eikä ihan pelkkä diipadaapakaan oikein sovellu tämmöiselle paljon ajattelevalle ja usein vähän liiankin vakavalle ihmiselle. Tänään kuuntelimme radiosta jonkun ammattikirjailijan haastattelua. Hän neuvoi siinä aloittelevia kirjoittajia kohtamaan niitä syvimpiä pelkojaan ja kirjoittamaan niistä. Sillä tavoin hänen mukaansa päästään kirjoittamisessa tasolle, joka voi koskettaa jotakin toistakin ihmistä. (Kirjailijan nimi jäi epäselväksi, koska emme kuulleet haastattelun alkua.) Ajatus jäi päähäni hyrräämään. Minunkin elämässäni olisi paljon sellaista, mistä voisin kirjoittaa ja joista harva uskaltaa kirjoittaa. En ole vain uskaltanut vielä mennä sille tasolle. Yksi teema omasta elämästä olisi esimerkiksi vammaisen sisaruksena kasvaminen. Siinä on paljon sellaista, mistä olisi ehkä hyvä jonkun uskaltautua kirjoittamaan. Itse, kun olen kokenut, että en ole oikein koskaan saanut vertaistukea. Eikä tuo ole ainoa teema, mitä olen ajatellut. Pistämpä ajatushautomon hyrräämään ja rohkeuteni puntariin.