Läksin tänään poikani kanssa ex tempore retkelle. Tarkoituksena oli vain lähteä siksi aikaa ulos, että poika nukahtaa. Mutta reppua pakatessani hetkessä päätin, että me otammekin eväät mukaan ja vietämme aikaa ulkona. Nakkasin pojan kantoliinaan ja tavarat pulkkaan. Poika nukahti melkein heti päiväunille.
Kävelimme järven jäällä auringon paisteessa. Lapseni on viime aikoina nukkunut aivan omituisia lyhyitä päiväunia, heräillyt kesken kaiken. Luulempa, että puhjenneet ja puhkeamattomat poskihampaat kiusaavat ja toisaalta mahansa totuttelee lehmänmaitoon. Noh nyt hän sitten päätti nukkua oikein monta tuntia. Kenties hän ajatteli, että tämä kantoliinassa nukkuminen on niin harvinaista herkkua, että täytyy ottaa tästä kaikki irti. Siinä kävellessä mieleen alkoi tulla runoja, siis omia aivan uusia runoja. Harmi, kun ei ollut mitään paperia mukana. En nimittäin muista enää miten ne menivät. Tuli aivan mieleen eräs laulu, jonka kuulin joskus aikoja sitten. Kuuntelin sitä vinyylilevyltä ja se oli varmaankin 70-luvulta. Se kertoi siis arjen kyllästämästä kotiäidistä, joka yritti kaiken kiireen keskellä kirjoittaa runoja. Runot unohtuivat, kun hän joutui aina keskeytetyksi. Harmi, etten kertakaikkiaan muista, kuka laulua esitti. Laulu kosketti jo silloin, vaikka en ollut vielä äiti. Varmaankin suunnittelin siihen jonkinlaista tanssia.
Itseäni on vaivannut samat asiat, kuin mistä siinä laulussa kerrotaan. Minulle liian helposti käy niin, että hävitän arjesta sen "runouden", enkä tarkoita nyt vain runoja vaan kaikkea kaunista: leikkiä, musiikkia, maalaamista, piirtämistä, kaikkea luovaa toimintaa. Vaikka toisaalta nyt kotona ollessa lapsen kanssa siihen olisi aivan loistavat mahdollisuudet, kun vain hyväksyy sen, että tehdään lapsen ehdoilla. Siellä retkellä ollessakin ihmettelin, että miksi emme ole käyneet tällaisella retkellä aiemmin tänä talvena. Me olemme jämähtäneet melkein kokonaan neljän seinän sisälle. Retkeily ja eväiden syönti upeassa talvisäässä on sitä elämän runoutta parhaimmillaan. Ehkä juuri siksi, että olemme jämähtäneet tai toisaalta olemme viettäneet aikaa viriketulvassa kaupoissa tai kotona miljoonaa asiaa yhtä aikaa tehden, en ole saanut harrastettua luovia asioita. Retkellä kaikki ylimääräinen unohtuu, mieli oli siis vapaa synnyttämään uusia runoja. Tätä lisää kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa jakamaan ajatuksia rakentavassa hengessä kanssani!