Muutamia sanoja

Minua usein pohdituttaa sanojen merkitys elämässämme. Ei kai se ihme ole, kun vietän suurimman osan päivästä pikkuherran kanssa, joka ei vielä osaa puhua muuta kuin sen "äiti" ja silti me jotenkin ymmärrämme toisiamme ilman sanoja. Tai no minä kyllä puhua pulputan pojalleni, mutta hän ei vastaa enkä voi tietää mitä kaikkea hän ymmärtää. Jotenkin tuo 1-vuotiaan viestintä on hurjan hurmaavaa. Hän jo selvästi on vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, muidenkin kuin vanhempiensa. Hurmaavaa on se kommunikoinnin kokonaisvaltainen fyysisyys, tunteet näkyvät siinä miten lapsi elehtii ja liikkuu. Kun poikani innostuu, hänen koko olemuksensa alkaa hytkyä vatsanpohjasta lähtien. Raivon vallassa ollessa hän on kuin pieni ydinvoimala. Sekin energia olisi varmaankin jotenkin siirrettävissä hyötykäyttöön. 1-vuotiaan ääntely on musiikkia, se liikkuu monilla eri korkeuksilla ja on dynaamisesti ja rytmiltään vaihtelevaa. Miksi meidän aikuisten puhe on siihen verrattuna niin tylsän monotonista? Korvaammeko me sanoilla kaikki muut viestinnän mahdollisuudet?

Omalla tavallani rakastan sanoja, tykkäänhän runoista ja kirjoittamisesta. Sanat ovat minulle kuin musiikkia ja niistä muodostuu rytmejä. Toisten päähän jää pyörimään lauluja, minun päähäni jää pyörimään sanoja. Saatan toistaa mielessäni jotain sanaa tai lausetta aivan kuten jotain laulua. Musiikista kuuntelen erityisesti sanoja. Vaikka biisi ei olisi muuten kummoinenkaan, mutta jos sanat ovat hyvät, se voi minua koskettaa. Instrumenttaalimusiikki taas on minulle lomailua sanallisesta ajattelusta. Sanatonta musiikkia kuunnellessa saa liidellä mielikuvissa tai vain tuntea sen kummemmin kuvittamatta.

Ajattelen, että kaikkein olennaisimmat asiat voimme ilmaista ilman sanoja. Olen kokenut aika koskettavia hetkiä muutamien ihmisten seurassa, jotka eivät ole osanneet puhumalla, kirjoittamalla, viittomalla tai mitenkään muuten sanoja käyttäen kommunikoida. Heidän kommunikointinsa on ollut täysin kosketusten ja eleiden varassa. Tunteiden ilmaisussa nämä tapaamani ihmiset olivat todella taitavia. Heidän koko kehonsa jotenkin hehkui ulospäin sitä tunnetta ja kosketuksensa tuntui jotenkin todella lämpimältä. (Sivuhuomiona: Voin ilmaista vain oman subjektiivisen näkökulman tähän asiaan, en voi olla varma miten nämä ihmiset itse asian kokevat.) Tunsin oloni aivan luontevaksi heidän seurassaan, siinä ei ollut mitään kiusallista hiljaisuutta. Sen sijaan jos olen tekemisissä ihmisen kanssa, joka puhuu eri kieltä kuin minä, tunnen oloni tosi kömpelöksi. Ehkä yritänkin liikaa ilmaista asioita sanatarkasti. Joskus tuntuu, että sanat vain sotkevat ja hämäävät, jos yritän saada jonkun tärkeän tunteen tai asian esiin. Välillä olisi ehkä hyvä sulkea se suu ja antaa kehon hoitaa hommat.

Minusta on hassua, että nämä molemmat kehollisuus ja sanallisuus ovat minulle niin vahvasti tärkeitä. Tykkään analysoida asioita pohjia myöten ja yhtä lailla rakastan heittäytyä vain kokemaan asioita kehoni ja tunteideni kautta sen kummemmin niitä pohtimatta.

Jostain syystä en ole pystynyt kirjoittamaan vielä runoja poikani syntymän jälkeen, ehkä olen kokenut niin paljon uusia asioita, jotka eivät ole vielä tarpeeksi muhineet. Lopuksi kolme runoa vuosien takaa liittyen aiheeseen:

Suurista asioista
on vaikeaa
puhua.
Tuntuu niin,
pieneltä,
niiden äärellä.

Käsi ehtii
suuta ennen.
Ei se ymmärrä,
että joskus
myös sanoja tarvitaan.

Ja taas
kosketukseni on sinulle
vain yksi tuhansista
kosketuksistani.



opettakaa sielulle sanat,
antakaa sille puhekyky,
ja kirjoittavat kädet

että minä,
paremmin ymmärtäisin,
sen itkun, naurun,
hämmennyksen

Runoilija mietteissään

Maailmassa on sanoja monta,
ja sekös vasta onnetonta.

Kieltä ja murretta,
slangia ja elettä.

Kuinka niistä runon loisi,
sanoille, kielelle
onnen soisi.

Puuro, kirahvi, sammakko,
sää,
yhtä rakkaita kaikki nää.

Ja aina jotain sanomatta jää.