Asennetta ja onnellisia sattumia

Minusta on ihanaa aina välillä huomata, että olen tullut ikään, jolloin pahimmat identiteettikriisit ovat takana päin. En tietenkään voi tietää, että mitä kriisejä edessä odottaa, mutta juuri nyt on sellainen olo, että voi huokaista helpotuksesta. En voi sanoa, että katuisin mitään menneisyydessäni, mutta välillä tulee mietittyä, että ompas sitä ollut tyhmä ja ompa mukavaa olla nyt vähän fiksumpi. Olen edelleenkin epävarma etsijä, mutta olen jotenkin enemmän sinut sen asian kanssa. Nyt vähän jännitän, että tästä tekstistä tulee sellainen halvalta elämäntapa-oppaalta kuullostava. Mutta ei kai se niin suuri synti ole. Ehkä pahempaa on kuitenkin liiallinen kriittisyys itseä kohtaan, jopa kyynisyys, joka välillä ottaa vallan. Koetampa kirjoittaa siis ihan sitä, mitä mieleeni sattuu tulemaan.

Joskus mietin edellisiä ihastuksiani, että ompa hyvä, kun niistä ei tullut koskaan enempää. Mikäli joku vanhoista heiloista tai ihastuksistani tätä lukee, niin tiedoksi ei teissä mitään vikaa ollut, mutta minä olin aivan liian epävarma ja ujo silloin, en ollut sujut itseni kanssa. Etsin silloin vain rakkautta itselleni, ihmistä joka olisi pelastanut minut yksinäisyydestä.

Olen aikamoinen romantikko ja idealisti, mutta en siltikään usko sellaisiin kliseisiin, että meillä jokaisella olisi jossain se oikea odottamassa. Kaikki eivät löydä kumppania itselleen vaikka kuinka toivoisin, että kaikki, jotka haluaisivat elää parisuhteessa, löytäisivät sen toisen puoliskon. Ajattelen kuitenkin, että elämä tuo eteen myös niitä onnellisia sattumia, kun niitä on valmis ottamaan vastaan. Kaikille se ei tarkoita ehkä elämänkumppania perinteisessä mielessä. Epätoivoon ei kannata vajota, koskaan ei voi tietää mitä nurkan takana odottaa!

Minä olin valmis parisuhteeseen vasta, kun osasin olla onnellinen itsekseni. Ehkä minun on liian helppo puhua, kun olen nyt itse parisuhteessa. Ehkä ei pitäisi puhua ollenkaan. Aina välillä pohdin, että oliko se kohtaloa vai sattumaa, että tapasin mieheni. Uskon enemmän onnelliseen sattumaan. Me molemmat olimme sopivasti sinkkuja, satuimme samaan työpaikkaan ja meillä sattui synkkaamaan hyvin yhteen. Sitten me yhdessä päätimme, että ryhdymme kulkemaan yhdessä. Tässä välissä ei voi olla mainitsematta, että moni ihminen siinä välissä myötävaikutti siihen, että meistä tuli pari tai ainakin siihen, että me ylipäätään tapasimme. Kaikki tapahtui niin yllättäen, en pystynyt kuvittelemaan, että tällaista onnea olisi minulle koskaan tullut.

Vaikka olenkin valtavan kiitollinen kaikista onnellisista sattumista, joita elämä on eteeni tuonut, olen sitä mieltä, että omalla asenteella ja asioiden aktiivisella työstämisellä on valtavasti merkitystä onnellisuuden kannalta. Sitä minä olen todellakin tehnyt elämässäni, työstänyt vaikeita tunteita ja saanut siihen onneksi apua. Ihminen ei aina välttämättä osaa itse tiedostaa ja purkaa omia haitallisia ajattelumallejaan.

Tämän hetken onnellisuus ei ole sellaista jatkuvaa fantsua ja seitsemännessä taivaassa lilluvaa olotilaa, enkä halua edes etsiä sellaista, koska se on aika kuluttavaa pitkällä aikavälillä. Onnellisuus tarkoittaa minulle tällä hetkellä kohtalaisen tasapainoista oloa. Tottakai välillä räiskyy. Muutama päivä sitten piti ottaa oikein kunnon hetki itseni kokoamiselle, kun en meinannut millään saada lastani nukkumaan. Välillä taas tulee niin seitsemännen taivaan lentoja. Käyn tunteiden äärilaidoilla, mutta palaan aina turvallisesti takaisin siihen perusonnellisuuteen.