En myönnä olevani materialisti, mutta...

 ...olen innostunut sisustamisesta viime aikoina aivan ennenkuulumattomalla tavalla. Syynä lienee se, että ostimme muutama kuukausi sitten meidän ensimmäisen oman kodin. Tokihan minä ennenkin olen tehnyt asunnoistani omannäköisiä ja minulle on ollut tärkeää se että on kotoisaa, mutta sitä varten minun ei ole tarvinnut kierrellä kaupoissa. Kalusteeni olivat kaikki lapsuudenkodista mukana tulleita tai joltakin ylimääräisenä saatuja. Matot ja verhotkin valitsin äidin ylimääräisistä. Ennen muuttoa tähän asuntoon, olin ostanut elämäni aikana ehkä yhdet verhot, kylpyhuoneen maton ja kynnysmaton. Varmaankin jotain jäi mainitsematta, mutta hyvin vähäisiä ne kotiin liittyvät ostokseni ovat olleet. Seinät koristelin minulle tärkeillä muistoilla: postikorteilla, runoilla, julisteilla, valokuvilla,  piirrustuksilla ja sen semmoisilla. Miehelläni ei ole ollut tämmöistä tapaa raahata mukanaan muistoja. Meidän yhteisen kodin pitää kuitenkin näyttää meidän yhteiseltä, ei minun oman elämän museolta.

Sisustajina me ei olla minkään tietyn tyylilajin ystäviä, riittää kun koti on mukava meidän silmällemme. Tykkäämme bambusta, puisista ja puunvärisistä huonekaluista, kasveista (jotka eivät valitettavasti säily hengissä kovin kauaa meidän hoidossa), väreistä, isosta löhösohvasta, tummasta lattiasta, erikoisista seinistä, leikkisyydestä, käytännöllisyydestä ja siitä että meillä on tilaa. Itselleni tärkeää on myös se, että kodista löytyy niitä muistoja, joita katsellessa tulee hyvä mieli. Minusta on ihanaa, kun esillä olevilla asioilla on jokin syvempi merkitys.

Kirpputorit ja huutonet ovat meidän aarreaittojamme. Olemme säästäneet pitkän pennin ja toisaalta ekologisesti ajatellenkin käytetyn haaliminen on parempi vaihtoehto. Kaikkea ei kuitenkaan kannata ostaa eikä löydykään käytettynä. Laatu on tärkeää myöskin ja tietysti se, että hinta on kohdallaan.

Yhdessä vaiheessa minua ärsytti tämä meidän kodin keskeneräisyys. Tuli vain sellainen olo, että nyt äkkiä valmiiksi, että päästään kivempien projektien ääreen. Mutta sitten löysin tästä nautinnon. Tämähän on luovaa toimintaa parhaimmillaan. Olemme jo remontoineet yhden huoneistamme lähes valmiiksi. Maalasimme seinät vihreällä Helmimaalilla, komerot punaiseksi ja lattiaan tuli tumma laminaatti. Nimesimme huoneen koko perheen leikkihuoneeksi. Edessä on lähiaikoina ainakin keinutuolin petsausta, lampunvarjostimen askartelua, hyllyjen kiinnittämistä, verhojen ompelua, valokuvien teettämistä ja kehystämistä, lääkekaapin maalaus (kun ensin jostain löydämme semmoisen kivan pikkuisen lukollisen kaapin)... Katsotaan josko joskus jaksaisimme laittaa muita huoneita yhtä perusteellisesti kuin sitä leikkihuonetta. Tarkoituksena olisi myös ostaa, jos taloutemme vain sallii, olohuoneeseeemme ihan oikea taulu. Siis ei sisustustaulu vaan jonkun taiteilijan luomus. Molemmat tykkäämme piirrustuksista ja maalauksista ja tykkäämme itsekin tehdä sellaisia.  

En tiedä onko se sitten materialistista vai ei, mutta tykkään nykyään kovasti, kun koti on nätti ja omannäköinen, sellainen, että minulle on nautinto istahtaa sohvalle ja katsella vain ympärilleni. Minulle on tärkeää myöskin, että kotimme sisustus olisi sen verran laadukasta ja mielenkiintoista, että se kestäisi vuosia. Olen kovin laiska vaihtelemaan verhoja tai muita sellaisia vuodenaikojen ja juhlien mukaan, toivottavasti löydämme siis sellaiset verhokankaat, että niitä ei tarvitse vaihdella. Poikammekin kantaa kortensa kekoon tässä kodin laittamisessa. Hänen lelujaan löytyy aivan yllättävistä paikoista koristamassa kotiamme. Pojan leikit saavatkin näkyä ihan reilusti!