Ihan aluksi: tarkoitukseni ei ole kirjoittaa vain äitiyteen liittyvistä asioista vaan elämästä muutenkin. Nyt on vain niin pinnalla ajatukset vanhemmuudesta, että täytyy ensin käsitellä ne.
Ennen lapseni syntymää ajattelin, että minusta tulee sellainen äiti, joka leikkii, loruttelee ja laulaa kaiket päivät lapsensa kanssa. Opettelen kaikki perinteiset köröttelyleikit sun muut ja näin välitän lapselleni arvokasta perinnettä. Sukellamme joka päivä ihaniin fantasialeikkeihin, askartelemme ja tutustumme luonnon ihmeisiin ihan pienestä pitäen. Näin hiukan kärjistäen voisin sanoa, että suunnittelin. Ja kuinkas sitten kävikään? Niitä köröttely - loru - ja laululeikkejä on olemme leikkineet lähinnä muskarissa, into piukeana kummatkin, mutta sinne muskariin ne jäivät. Leikkiminenkin on hiukan erilaista, kun lapsi on nyt oikeasti olemassa.
Ajattelen usein sitä, olenko tarpeeksi läsnäoleva vanhempi ja leikinkö tarpeeksi lapseni kanssa. Millaista sen läsnäolon pitäisi olla ja mikä on tarpeeksi. Toisinaan ajatukseni karkailevat työasioihin kesken kaiken (sivuhuomautuksena teen siis hiukan töitä tämän hoitovapaan ohella). Teen luovaa työtä ja työhöni kuuluu suunnittelua varsinaisten työtuntien ohella ja luomistyötä on vaikeaa rajoittaa vain joihinkin tiettyihin aikoihin. Välillä huono omatunto nostaa päätään, jos joskus annan lapsen leikkiä itsekseen ja keskitynkin itse johonkin turhaakin turhempaan facebookiin tai telkkarisarjaan. Riittämättömyyden tunnetta varsinkin aluksi tuli kotitöiden ja lapsen hoitamisen yhteen sovittamisessa.
Jostain syystä en tunne luontevaksi leikkiä niitä perusvauvaleikkejä kotona lapseni kanssa, vaikka jopa työssäni ohjaan näitä leikkejä. Työssäni ne tuntuvat aivan luontevilta. Viime aikoina olen vihdoin tehnyt oivalluksia, joiden avulla arkemme tuntuu helpommalta. Millainen läsnäolo ja leikkiminen sitten on minulle tai meille luontevaa?
Lapseni on viime aikoina ollut erityisen kiinnostunut tiskikoneesta. Kantta vasten on helppoa nousta seisomaan ja koneen sisällä oleviin astioihinkin pääsee helposti käsiksi. Aluksi ajattelin, että voi ei ja yritin estää lapsen pääsyn koneelle. Nykyään vain tarkistan, ettei tiskiainetta ole jäänyt mihinkään ja ettei koneessa ole mitään terävää tai muuten vaarallista. Lapseni ottaa jonkun tai osoittaa jotakin astiaa ja minä kerron lapselleni mikä se on, kiitän ja vien sen omalle paikalleen. Meillä tulee nykyään astianpesukone tyhjennettyä aika nopeasti ja kaikki ovat tyytyväisiä. Me muutimme juuri uuteen kotiin ja laatikoita oli joka puolella. Aluksi minua ärsytti, kun lapseni kaivoi niitä laatikoita ja järjesteli aina tavarat uudelleen. Sitten tajusin olla stressaamatta asiaa. Minulla menee enemmän energiaa siihen kieltämiseen kuin siihen, että laitan tavarat sitten omille paikoilleen kun lapseni kiinnostus niiden tutkimiseen on loppunut. Enää en siis kiellä kuin silloin, kun todellakin lapsen toimet ovat jotenkin vaarallisia tai jos hän tutkii jotain sellaista, mikä ei missään nimessä saa mennä rikki tai kadota. En myöskään yritä ohjata lasta aina leikkimään leluillaan, jos minun tulee saada jokin asia tehtyä vaan annan hänen matkia omaa toimintaani. Jos vatkaan vaikka pannukakkutaikinaa, lapseni saa oman kulhon ja vispilän. On aivan luonnollista, että hän on kiinnostunut siitä mitä aikuisetkin tekevät. Meillä on siis toiminut se, että otetaan lapsi mukaan arjen hommiin. Isommat siivoukset sen sijaan ovat olleet vähän haastavia, kun poikamme pelkäsi aika kauan imurin ääntä. Pakko myöntää, että me ei ylipäätään oikein olla hakoja tossa siivoamisessa, mutta eiköhän me vielä siihenkin joku leikinomainen tapa keksitä.
Leikkiminen vauvan kanssa voi olla oikeastaan paljon muutakin kuin lelujen kanssa touhuamista tai niitä köröttelyjä. Esimerkiksi meidän ruokailuhetkemme ovat ihania. Annan lapsen syödä itse ja se on todellinen nautinto lapselle. Sotkua tulee ja välillä se ärsyttää. Koitan olla kuitenkin välittämättä siitä. Leikkien ruualla meidän lapsi on oppinut syömään ja nauttimaan ruuasta. Ei kaikkien tarvitse toimia näin, mutta minä olen kokenut sen hyväksi meidän lapselle. Suihkussa käyn siten, että annan lapsen samalla touhuta alasti kylppärin lattialla, läträtä vedellä ja sen semmoista. Kun hän oli pienempi suihkussa käyminen oli todella haastavaa, kun lapsi olisi halunnut olla vain sylissä.
Joskus sanomalehtien yleisönosastolla on ollut pohdintaa siitä, millaisiin paikkoihin vauvaa on soveliasta viedä. Välillä tulee sellainen olo, että vauvat eivät saisi näkyä eikä kuulua missään. En minäkään vauvaa ihan joka paikkaan veisi, mutta en kyllä ole suostunut jämähtämäänkään neljän seinän sisälle. En usko sellaisen olevan hyväksi lapsellekaan. Olen antanut meidän lapsen nähdä asioita, jotka olivat meille tärkeitä jo ennen hänen olemassaoloaan. Itselleni kahviloissa käyminen on ollut aina suuri nautinto. Ennen minulla oli tapana mennä kahvilaan tapaamaan ystäviäni tai jopa aivan itsekseni nauttimaan vain siitä kahvilan tunnelmasta ja tietenkin myös leivoksista, kaakaosta ja teestä. Olen jatkanut tätä perinnettä lapseni kanssa. Varsinkin nykyään, kun lapsi on jo isompi, nämä yhteiset hetket ovat meille molemmille nautinto. Lapseni heiluttelee ja hymyilee ihmisille ja jopa maistaa välillä vähän sitä pullaakin. Varmaankin aika nopeasti luopuisin perinteestäni, jos huomaisin lapseni jotenkin siitä häiriintyvän. Ravintoloissa tykkäämme käydä koko perheen voimin aina silloin tällöin. Lapsi on ollut myös mukana muun muassa ulkoilmakonserteissa, tanssimassa tanssiorkesterin tahdissa, picnikillä, telttailemassa. Kun hän oli pienempi nautimme kävelyistä milloin missäkin, jolloin lapsi sai kulkea kantoliinassa.
Joo ja kyllä meillä ihan sitä perusleikkimistäkin toki harrastetaan. Ihailen mieheni kykyä leikkiä, hän on vähintäänkin sukua Peter Panille! Sitä riemua ei voita mikään, kun isä ja poika konttaa kilpaa lattialla. Olen todennut, ettei leikkimiseen tarvitse osata mitään leikkejä valmiiksi, parhaat leikit keksitään meillä itse. Meidän loruttelut ovat yleensä siansaksaa. Laulut eivät ole ehkä juuri niitä tutuista tutuimpia lastenlauluja, vaan niitä lauluja joita mieleen sattuu tulemaan ja mitä mies osaa soittaa kitaralla. Lapsen tuutulaulut sitten ovat niitä lapsille sovinnaisia lauluja :D.
Osittain nykyään on tietysti helpompaa, koska lapsi on oppinut liikkumaan ja hän viihtyy muuallakin kuin sylissä. Itse en oppinut niin taitavaksi kantoliinailussa, että olisin osannut lastani samalla kantaa ja tehdä kotitöitä. Ehkä toisen lapsen kanssa on sitten taitavampi. Mutta alunperinhän pointtini oli, että se vanhemman ja lapsen yhteinen tekeminen ja ajanviete voi olla niin monenlaista, ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Mielenkiinnolla odotan millaiseksi se meillä muuttuu, kun lapsi kasvaa isommaksi.
tuokin on aika tuttua... se minkälainen äiti kuvittelee olevansa ja miksikä se totuus lopulta osoittautuu. Minä näin silmissäni kuinka olen parikuisen lapseni kanssa puistossa, vauva nukkuu vaunuissa varjossa ja minä nojailen puuta vasten lukien kirjaa. Välillä lapsi herää ja nostan hänet nätisi imemään rintaa, jonka jälkeen molemmat hymyilevät tyytyväisinä ja lapsi palaa vaunuihinsa... kuinka väärässä sitä voikaan olla! :D :D Kun imetys oli yhtä tuskaa ja taistelua, en kuvitellutkaan lähteväni vauvan kanssa julkisille paikoille... pelkäsin niitä imetystilanteita kun asentoa ei löydy, lapsi saa rintaraivareita jne. Ehkä osittain siksi me ollaankin oltu paljon kotona vauvan kanssa. Ja lapsi ei koskaan nukkunut pienenä pitkiä päivunia eikä nuku edelleenkään. Unet oli sellaista 20 min -30 min luokkaa.... yritä siinä nyt sitten olla rauhassa missään!
VastaaPoistaNo, itselleen ei saisi ollan liian ankara. Eihän sitä voi tietää minkälaiseksi arki ensimmäisen lapsen kanssa muodostuu kun se tilanne on uusi. :) Pääasiahan on että lapsi saa hellyyttä ja huomiota ja ruokaa ja unta. :)
Aivan Ellu, annoin ehkä liiankin ruusuisen kuvan siitä, että vauvan kanssa voi tehdä mitä vain. Tilanne voi muodostua aivan erilaiseksi, kuin on ajatellut. Tuon imetyksen kanssa oli meilläkin haastava vaihe ja silloin oli ehkä parempi olla kotona ja harjoitella koko hommaa ihan rauhassa.
VastaaPoistaOlen niin samaa mieltä kanssasi, että toimi sitten miten vain, niin tärkeintä on täyttää ne perustarpeet: rakkautta ja hellyyttä, yhdessäoloa, ruokaa ja unta.
Ai niin ja jäin vielä miettimään tuota neljän seinän sisälle jämähtämistä. Toisille perheillehän se on luonteva tapa olla, viettää paljon aikaa kotona. Minulle se olisi tuntunut jämähtämiseltä ja lapsi olisi varmasti vaistonnut, että äitiä ahdistaa. En ajattele mitään pahaa siitä, että perheet viihtyvät kotona eivätkä tarvitse mitään ihmeellisiä virikkeitä.
VastaaPoistano niin, kamalasti sanottavaa tähän aiheeseen, ensiksikin hyvä kirjoitus, mielenkiintoinen ja kiva kun kutsuit lukemaan :)
VastaaPoistameillä arjessa ovat sulassa sovussa leikkileikki ja kodin muut askareet, roosa on oppinut pienestä asti siihen, että äidillä on kotona hommia jotka täytyy tehdä ja neiti on teidän pojun tavoin innolla mukana kaikessa touhussa, ja jos joku ei onnistu tytön kanssa,se tehdään kun neiti nukkuu tai sitä ei tehdä ollenkaan. tietysti nyt iän myötä roosa syventyy aina enemmän myös omiin leikkeihin ja äidille jää silloin myös niitä omiahetkiä.
eli todellakin leikkiä voi olla kaikki se mitä yhdessä tehdään, ei sen tarvitse olla järjestettyä toimintaa, meillä köröttelyistä vastaa enemmissä määrin innokas minna-täti ja äidin kanssa touhutaan taas muita juttuja, toki mekin laulamme ja leikimme, mutta siinä sivussa hoituu pyykit, tiskit ja kokkailu ja välillä taas luetaan kirjoja ja tehdään torni.
roosa osaa harjata jo hiukset ja tietää että huulikiiltoa laitetaan huuliin, ajattelin, että onkohan meillä jotenkin feministinen koti, mutta tämä on puhtaasti seurausta siitä, että koska ollaan kaksin niin suihkussa käynnit ja pienet itsensä laittamiset tulee tehtyä aina neidin kanssa...( mallioppiminen toimii pelottavan hyvin siis)
sulla on riia ihana tyyli olla äiti, jotenkin olet niin rauhallinen ja etsit selvästi myös teidän elämään sellaista sopivaa tasapainoa, että mikäs siellä on pikkumiehen kasvaa, ja niin kahvilareissut on ihania, silloin kun ne sujuvat hyvin :D jenni
Kiitos <3.
VastaaPoistaNäin sen on varmaankin mentävä, että ne tärkeimmät kotihommat on saatava tehtyä ja aina joku tapa löytyy. Miekin löydän ihan uusia ulottuvuuksia kotitöistä, kun saan tehdä ne ikään kuin leikin kautta lapseni kanssa. Voi Minna on kyllä semmoinen aarre!
Mulle tuli semmoinen mieleen, että sulle ja Roosalle kehittyy varmasti aivan erityinen suhde, kun teitä on vain kaksi ja hän saa olla niin tiiviisti juuri sinun kanssa :).
Niin lapselle on suuri rikkaus, että on kaksi vanhempaa, mutta uskon myös ,että jos vanhempia on yksi, mutta hän on läsnäoleva, rakastava vanhempi se riittää myös,etenkin jos ympärillä on hänen lisäkseen muitakin turvallisia sylejä, kuten tädit, isovanhemmat, kummit tms.
VastaaPoistamutta kirjoitahan lissee käyn innolla kurkkimassa tätäkin blogia nyt :D jenni