Joulukalenterin ekat luukut

Vastaan samantien kaikkiin neljään, kun aloitin tämä vähän myöhässä.

1. luukku

Vaikeinta on ehkä esitellä itsensä. Sen jälkeen, kun minusta on tullut äiti ja varsinkin nyt, kun pyörin myös kiireisenä työelämässä, minulla on hiukan ollut se oma minuus kateissa tai minusta tuntuu, että sitä on vaikeampi määritellä. Olen sitä mitä minun elämäni on.

2. luukku

Olen aina ollut hyvin herkkä ihastumaan, milloin mihinkin. Ihastuksistani ei voi vetää mitään johtopäätöksiä siitä millaisista miehistä minä tykkään, koska ne ovat olleet niin laidasta laitaan ja olen ihastunut ihmisissä niin erilaisiin asioihin kuten luonteeseen, käsiin, silmiin, tapaan tanssia... Olen aina tuntenut hyvin voimakkaasti ja siksi voi olla ehkä hankalaa sanoa, kuka on ollut ensirakkauteni. Vahvimpana mieleen tulee kuitenkin ensimmäinen seurustelusuhteeni yläasteelta. Ihastuimme toisiimme yhden poikapuolisen ystäväni kanssa. Hän varmasti tunnistaisi itsensä tästä tekstistä. Rakastuin herkkään, runoilevaan, ajattelevaiseen, ystävälliseen ja tanssitaitoiseen poikaan. Niin voisiko parempaa ollakaan ;). Varsinainen seurustelumme ei kuitenkaan kestänyt kauaa, mutta toipuminen siitä omalta osaltani kesti kauan, vuosia. Se ei ollut vain toipumista menetystä poikaystävästä vaan toipumista ystävyydestä, joka ei voinut enää jatkua kuten ennen seurustelua ja siihen liittyi varmasti myöskin se, että olin tuolloin hyvin yksinäinen. Omalta osaltani voin sanoa, että olin kertakaikkiaan liian nuori ja epävarma silloin. Me olemme varmasti parempia ystäviä kuin puolisoita toisillemme. Nykyään tapaamme todella harvoin, mutta sanoisin, että tunteeni tätä miestä kohtaan ovat edelleen lämpimät ja me olemme ystäviä.

3. luukku

Vanhempani ovat minulle hyvin tärkeät. Soittelemme edelleen toisillemme lähes päivittäin. Muutin nuorena pois kotoa ja silloin tietenkin päivittäinen puhelinyhteys oli tärkeä asia, joka on onneksi jäänyt tavaksi nykyäänkin. Vanhempani ovat opettaneet minut itsenäisesti ajattelevaiseksi ihmiseksi. He eivät ole tuputtaneet minulle mitään valmista elämäntapaa vaan opettaneet ajattelemaan itse, etsimään niitä asioita, jotka minulle itselleni ovat tärkeitä. Siitäkin huolimatta tai ehkä juuri siksi ajattelen monista asioista samoin kuin he.

Vanhempani ovat molemmat hyvin omistautuneita työlleen, mikä ei lapsen näkökulmasta ole ollut aina mukavaa. Olen kulkenut pienestä pitäen isäni mukana vaikka missä kekkereillä ja kuunnellut kyllästymiseen asti pitkiä puheita. En enää muista, että halusinko itse mukaan vai olinko mukana muista syistä. Lisäksi veljeni sairaus vei vanhempieni voimia ja saatoin välillä tuntea, ettei minulla ole niin väliä ja varoin kertomasta omista murheistani. Kuitenkin muistan hyvin elävästi senkin, että minun kanssani on aina keskusteltu paljon ja tunnen olleeni rakas lapsena ja edelleenkin vanhemmilleni.

Tottakai vanhemmistani löytyy asioita, jotka minua ärsyttävät. Mieheni kysyykin usein, että miksi minun pitää aina olla väittämässä vastaan isälleni tai hermostua, kun hän yrittää neuvoa. Kuitenkin ne on niitä pikkuasioita, jotka ärsyttävät. Arvostan vanhempieni herkkyyttä kuunnella toista ihmistä ja ymmärtää rivien välistäkin. Arvostan heidän elämänkokemuksestaan tullutta viisautta, mutta myös sitä sivistystä, jonka he ovat saavuttaneet lukemalla paljon. Arvostan sitä, että heiltä saa aina erilaisia näkökulmia ongelmatilanteisiin. Arvostan sitä, että heiltä voi pyytää aina apua, kun siltä tuntuu. Toivottavasti osaan itse olla apuna sitten, kun he sitä tarvitsevat.

4. luukku

Tähän onkin helppo vastata. Olen syönyt tänään muutaman lasillisen mustikkasoppaa ja palan ruisleipää ilman päällysteitä. Toivottavasti saisin vielä jotain muutakin menemään alas. Olen siis vatsatautitoipilas tällä hetkellä.