Lisää tilaa Isille ja eläimellistä menoa

Haluaisin kovasti toteuttaa mieheni unelman. Hän haluaisi olla koti-isi. Nyt, kun olen sairastellut paljon, Isi on saanut enemmän tilaa meidän huushollin ja pojan hoidossa. Minä olen innoissani katsellut häntä laittamassa ruokaa, siivoamassa ja ulkoilemassa pojan kanssa. Voin melkein kuvitella hänelle ruudullisen esiliinan päälle. Unelman toteuttamiseen ei ole kuin yksi este, minulla ei ole tarpeeksi töitä. Ja vaikka olisikin, epäilen, jaksanko vielä tehdä omaa työtäni niin paljoa, että sillä eläisi koko perhe. Pelkään sitä luovaa painetta, mikä työhöni liittyy. Lapsiperheessä luovan työn tekeminen on jotenkin haastavampaa (siis minulle). Teen sitä vielä mielelläni puolipäiväisesti. Kunnes kokemusta ja varmuutta karttuu enemmän, voin etsiä enemmän töitä.

Olen miettynyt, että millainen tämä meidän yhteiskuntamme olisi, jos miehet olisivatkin "pääosassa" lasten hoidossa. Kasvaisiko lapsista rennompia? No vaikeaa tietysti viedä tätä yleiselle tasolle, mutta luulen, että ainakin minun mieheni osaisi olla vähän rennompi hoitaja ja lapsukaisen elämä saattaisi olla vähän leppoisampaa miehen kanssa kuin minun kanssa. Leppoisaa elämää (ainakin elämän ensimmäisiä vuosia) lapselleni haluaisin antaa. Mutta onneksi minäkin voin oppia rennommaksi ja toisaalta eihän lapsi meitä sillä tavalla vertaile. 

Sitten asiasta toiseen. Ilmojen lämmettyä meistä on tullut ulkoilmaeläjiä. Joku grillausbuumi meihin on ainakin iskenyt. Poika nauttii keinumisesta, hiekkalaatikolla istumisesta ja liukumäestä, mutta ennen kaikkea hän tykkää tutkia ruohoa, keppejä, käpyjä, sammalta, kiviä ja kaikkea muuta mitä maasta nyt sattuu löytymään. Tänään huomasin, että taitaa hänessä vähän kalliokiipeilijän verta olla, kun hän pyrki koko ajan kohti pihamme kalliota ja sitten kun sinne pääsi se oli jotain aivan mahtavaa. Mistäs minä sitten nautin? No siitä, että saan vain istua möllöttää, katsella pojan touhuja, ehkä vähän itsekin leikkiä ja jutella naapureitten kanssa. Olen yllättynyt miten avoimesti lapset tulevat juttelemaan. Tänään kaksi tyttöä oikein kilpaa kertoivat omasta elämästään.

Tänään meillä oli ohjelmassa kotiseutumatkailua, kun kävimme Orimattilan kotieläinpuistossa. Mies oli töissä Orimattilassa, sillä välin minä ja poika ihmettelimme ylämaan lehmiä, poroja, possuja ja muita otuksia, sekä tietenkin aitoja, häkkejä ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Se on hauskaa, kun lapsi ei aseta ihmettelemisen arvoisia asioita sillä tavalla arvojärjestykseen kuin me aikuiset. Kun minä ihmettelen hauskan näköistä otusta, poikaa kiinnostaakin enemmän aita. Eipä siinä mitään, mukavaa kun molemmille löytyi katseltavaa.

Olen selvästikin piristynyt taas. Kesä tekee ihmeitä!

III-HA-NAAA kesän alkua kaikille!

Ja leppoisaa asennetta elämään!