Äitiys

Se on jotain sellaista, mitä en voinut etukäteen tuntea. En voinut tietää, että se iskee paitsi sydämeen myös luihin ja ytimiin. Se on fyysinen ja henkinen olotila. Tietenkin ennen kaikkea se on jotain, mikä määrittyy vasta kun oma lapsi on olemassa tässä ja nyt. Näin minä sen koen. Se on ihanaa, raskasta, keveää, kipeää, siinä on läsnä kaikki tunnetilat. Saman päivän aikana siinä voi tuntea olevansa maailman paras ja maailman surkein, saman päivän aikana olo voi olla eheä ja vereslihalla. Näin se kai on, kun jotain ihmistä rakastaa maailmassa kaikkein eniten.

Minä en ole superäiti. Olen tavallinen äiti, omalle lapselle olen ainoa äiti, jota hän voi kuvitella. Osaan tehdä virheitä ja osaan tehdä asioita oikein. Haluan antaa lapselleni inhimillisen ihmisen mallin ja uskon, että rakastaminen ja välittäminen on kaikista tärkeintä. Ennen lapsen syntymää kuvittelin itseni särkymättömäksi ja mitä vain jaksavaksi äidiksi, nyt onneksi sellaiset mielikuvat itsestäni äitinä ovat varisseet pois ja en edes pidä sellaista äitiyttä mitenkään tavoiteltavana.

Tämä aamu alkoi mäkättämisellä miehelle. "Minähän en nyt herää ekana, nyt on sinun vuorosi". Tiesinhän minä, että mieheni antaisi minun nukkua, kun on sentään äitienpäivä ja muutenkin. Se mäkätys vain tuli jostain niin syvältä aamuväsyneen äidin sydämestä. Voihan sen äitienpäivän näinkin aloittaa. Muutaman tunnin kuluttua mies ja poika herättivät minut aamiaista sänkyyn kantaen. Sämpylää, kahvia, kuohuviiniä ja suukko. Kyllä minun kelpasi. Ihanaa. Vähän ehkä harmitti se mäkätys jälkeenpäin. Onneksi he tietävät silti olevansa kaikkein rakkaimmat minulle ja onneksi muistan heitä siitä muistuttaa.

Äitien syyllistymisestä, syyllistämisestä ja paineista kirjoitetaan paljon, enkä osaa tehdä siinä poikkeusta. Itsekin syyllistyn herkästi ja olen saattanut syyllistääkin muita. Olen pahoillani jos olen niin tehnyt, mutta korostan, että olen tehnyt sen omaa epävarmuuttani ja kokemattomuuttani. Mitä vanhemmaksi poikani tulee sitä vähemmän minulle merkitsevät jotkut kasvatussuuntaukset. Aatteet tai kasvatus muodostuu enemmänkin eletyn elämän kautta, ei sen mukaan mikä kirjassa kuullostaa hyvältä. Jos jotenkin voisin neuvoa tulevia äitejä, neuvoisin luottamaan omiin vaistoihin ja toistaalta rohkeasti kysymään neuvoa, jos jokin asia ei tunnu sujuvan niin kuin pitäisi. Minä äitinä voin kertoa vain sen mikä meillä on toiminut ja mikä ei ole toiminut. En voi sanoa, miten jonkun toisen olisi parasta toimia. On tärkeää, että se miten tekee tuntuu hyvältä ja oikealta vanhemmista.

Äitiys on tuonut minuun yhden ulottuvuuden lisää. Se on samalla lisännyt itseluottamusta, mutta myös lisännyt haavoittuvuutta. Se on opettanut minua löytämään itsestäni uusia voimavaroja ja opettanut arjenhallintaa. Niin kyllä minä välillä ihmettelen, mistä vaikeina päivinä kuitenkin löytää sitä voimaa, että jaksaa pitää huolta toisesta. Kun apua on tarjolla, käytän sitä kyllä kernaasti. Onneksi on tukijoukot! Eikä saa unohtaa poikaa itseään, joka on oikea rakkauspakkaus. Ihana, tavallinen, erityinen, sydämenvalloittaja. Vaikka se äitiys ottaa niin kyllä se antaakin!

Minulle äitinä on tärkeää, että saan kertoa omasta epävarmuudestani ja haavoittuvuudesta. Että saan sanoa suoraan, kun minua väsyttää ja ottaa päähän koko touhu ilman, että kukaan asettaa rakkauttani poikaani kohtaan kyseenalaiseksi. Että saan kysyä neuvoa kokeneemmilta ja ottaa onkeen niistä neuvoista, joista meille on apua. Ja ennen kaikkea, että saan kertoa ja iloita meidän elämän suurista ja pienistä onnenpapanoista! Olen kiitollinen tästä äidin osasta, jonka olen saanut, vaikka olenkin välillä väsynyt ja rikki. Voimakkaasti tunteville ja herkille ihmisille tämä äitiys on varmaankin juuri sellaista, että se näyttää vahvasti kaikki puolensa, sitä ei tarvitse säikähtää.  

Kirjoitin tällaisen runon muutama päivä ennen lapseni syntymää:

Jännittävä virta,
jota en saata pysäyttää.
Astun äitini
jalan jälkiä,
omilla saappailla.


Ikiaikaisilla poluilla.
Pelottaa.

Oikein ihanaa ja rakkauden täyttämää äitienpäivää!