Jäähyväiset imetykselle

Se alkaa olla ohi nyt. Poika pyytää maitoa hyvin satunnaisesti enää, lähinnä silloin kun häntä kovasti harmittaa. Jos sitä hänelle antaa tavan vuoksi, menee homma usein vähän överiksi. Ajattelin, että on ehkä aika lopettaa. Tämähän meni oikeastaan aika hyvin. Kuvittelin, että vieroittuminen olisi kestänyt kauemmin ja, että olisin ihan oikeasti joutunut tarkotuksella vähentämään. Vain yöimetyksistä luopuminen oli pojalle vaikeaa.

Outoa sinänsä, että ei edes tunnu mitenkään erityisen haikealta, vaikka imetys oli meille kummallekin tosi tärkeä juttu. Maidon juonti on vähentynyt niin hiljalleen, että minäkin olen siihen ehtinyt tottua. Alkuun jäi pois yöimetykset ja sitten päiväimetykset. Pitkään mentiin niin, että poika otti maitoa vain aamulla ja illalla ja nyt viime aikoina on ottanut vain aamuisin. Överiksi homma menee sillä tavalla, että poika viihtyisi rinnalla tosi kauan ja sitten hän alkaa siinä riehumaan ja touhuamaan ja lopulta hermostuu, kun ei tiedä lopettaisiko vai jatkaisiko vielä. Se harmittaa minua ja ajattelin, että ei kannata jatkaa, kun se ei enää tunnu hyvältä. Meni siis äidintahtisesti osittain tämä lopetus, mutta niin se sai mennäkin. Minusta imetyksessä tärkeää on, että se tuntuu molemmista osapuolista hyvältä.

Tässä minä taas kirjoitan äitinä olemisesta. Luulin, että osaisin kirjottaa jostakin muustakin. Mutta myönnetään, minä olen nyt niin täysillä äiti, että en ossaa. En oikein osaa lähteä minnekään ilman perhettäni (paitsi töihin ja joskus harvoin kaupoille). Vähintään miehen pitää olla mukana. Minulla olisi oikeasti mahdollisuus omaan aikaan silloin tällöin, jos vain tohtisin sitä ottaa. Porukassa oleminen on myös nykyään vaikeaa, en tiedä mistä puhuisin. Voin kyllä kuunnella sujuvasti, mutta jutun aiheet ovat vähissä. Tälle asialle haluan tehdä jotain. Vaikka toisaalta olen sitäkin mieltä, että tästä pienen lapsen kanssa olemisesta kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Onnea on osata nauttia niistä asioista, jotka omassa elämässä ovat ajankohtaisia.