OSA 7: Oslo ja ohhoh

Iltapäivällä heti meidän saavuttua perille Oslossa lakkasi satamasta ja alkoi kova helle. Pikkukaupunkien jälkeen Oslo tuntui varsinaiselta hullunmyllyltä. Turisti-infoakin saimme tovin etsiä ennen kuin löysimme. Sieltä saimme kartan ja tiedon leirintäalueen sijainnista. Mies katsoi karttaa ja totesi sen olevan tosi lähellä, varmaan kahden kilometrin päässä. Infon työntekijä oli tosin neuvonnut miehelle heti millä bussilla sinne kannattaisi mennä. Päätimme pitää kiinni periaatteestamme ja kävellä. Tosin minä vähän emmin, että jaksanko.

Samalla siinä näimme kaupunkia, kun kävelimme. Koko Oslo tuntui olevan remontissa ja se vähän vaikutti reittivalintoihin. Me kävelimme vanhan kaupungin poikki ja vähitellen meille selvisi, että leirintäalue olisi mäen päällä. Jotain olisi tietysti voinut päätellä nimestä "Ekebergs camping"... Onneksi matkan varrella oli pieni leikkipuisto ja poika pääsi jalottelemaan ja leikkimään. Jatkoimme matkaa ja apua ja huh huh, meidän piti tarpoa todella korkealle, jyrkkää tietää pitkin, helteessä isot rinkat selässä. Tunteet nousivat pintaan ja noh minä vähän poljin jalkaa suuttumuksesta, kun emme voineet mennä bussilla. Mutta me pääsimme perille. Hiki laskeutui ja ne tuliset tunteetkin. Vähitellen väsymys ei enää tuntunut niin pahalta ja jaksoin ihastella leirintäalueen hienoa sijaintia.

Näistä näkymistä menimme vielä vähän ylös ja saavuimme leirintäalueelle

.

Ekerbergin leirintäalue erosi edellisistä siinä, että se oli kalliimpi ja mökkejä ei ollut ollenkaan. Telttailu sopi meille mainiosti, kun ilma oli mainio ja meillä oli jo vähän ikävä telttaan muutenkin. Leirintälaueesta vielä sen verran, että tunnelma poikkesi edellisistä kuin yö ja päivästä. Ekebergissä tunnelma oli nuorekkaampi ja menevämpi. Reppureissaajia ja pistäytyjiä oli vähemmän, näytti siltä kuin monet olisivat tulleet sinne pidemmäksi ajaksi viettämään aikaa. Se oli kuin lomakylä ja sieltä löytyi jopa oma kauppa. Me seurasimme mielenkiinnolla muun muassa nuorten partiolaisten ajanviettoa. Naapuriteltassa asusti mummo, joka tiesi mainita Suomesta lähinnä pikkuisen Liperin, paikan missä minä olen asunut lapsuuteni. Hauska yhteensattuma!

Olo oli ihana ja niin rento. Valmistimme retkiruokaa, kävelimme ympäriinsä, leikimme ja illalla pesimme pyykkiä. Heitin vahingossa gore-tex-ulkoilutakkini kuivausrumpuun ja se tuli aika hassun näköisenä sieltä ulos. Sitä piti vähän selvitellä kuuman rypistyskäsittelyn jälkeen. Halusimme vielä illalla kävellä ja päätimme nukuttaa pojan kantoreppuun ja siihen hän nukahti yhtä ihanasti kuin joskus vauvana. Koko kööri nukkui kuin unelma koko yön ja heräsimme melko myöhään.

Ihana Lätäkkö!

Aamupalat syötyämme pakkasimme tavarat kasaan ja läksimme kaupungille. Matka oli onneksi pelkkää alamäkeä. Ensin päädyimme alueelle, joka oli selvästi maahanmuuttajavoittoinen, täynnä etnisiä ravintoloita ja kauppoja. Ihan kuin olisimme olleet jossain aivan muualla kuin Norjassa. Saavuttuamme keskustaan tunnelma muuttui täysin. Kävelykadulla ihan kaupungin keskustassa oli kuhinaa, erityisen paljon taitavia katusoittajia. Poikaa miellytti eniten mies, joka soitti kitaraa ja lauloi "we all live in a yellow submarine". Tietysti miellytti, tuo mieshän oli kuin pojan Isi kitaraa soittaessaan. Pojan nukkuessa päiväunia, me vietimme monta tuntia puistossa makoillen ja eväitä syöden. Katselimme lapsia, jotka innoissaan juoksivat suihkulähteen luona. Poikakin onneksi ehti herätä ja vähän kahlata vedessä ennen kuin meidän piti jo lähteä junalle. Rautatieaseman läheisyydessä oli iso Tiikeri-patsas. Sitä ihmettelimme samalla, kun pieni inkapoika soitti meille panhuilua. Tuosta pojasta tulikin mieleen yksi huvittava asia. Niin Svolvaerissa, Oslossa, Tukholmassa kuin Helsingissäkin kohtasimme kadulla soittavan ja tuotteitaan myyvän inkabändin. Rupesi pohdituttamaan, että onko näillä kaikilla bändeillä samat biisit, levyt ja oheistuotteet joita he myyvät.

Tiikerin jalkojen juurella.

Kiitos Oslo!