No niin hiekkalaatikot ovat sulia. Ei ole enää mitään tekosyitä miksi me emme menisi hiekkalaatikolle. Ensimmäinen ajatus, mikä minulle tuli oli paniikki. Kuinka sinne uskaltaa mennä? Ei ne lapset minua pelota, mutta ne äidit... Minä en tiedä hiekkalaatikolla olosta mitään muuta, kuin sen mitä olen vauvalehdistä lukenut huumorilla höystettyjä juttuja hiekkalaatikon hierarkiasta ja tietysti sen mitä muistan omasta lapsuudestani. Aivan uudenlainen sosiaalinen tilanne minulle siis!
Nyt sen huomaa, että me olemme olleet aika paljon omissa oloissamme, omassa pienessä kuplassa meidän perhe. Tottahan toki kävimme neuvolan järjestämässä vauvakerhossa ja sen jälkeen muutenkin vähän tapailimme valmennusryhmän kanssa. Mutta tuoreet vauvaperheet tuntuvat ihan eri jutulta kuin lapsiperheet. Ihan hullua, olenhan minä lapsiperheiden kanssa jatkuvasti tekemisissä työssäni, mutta siellä en ole yksi äideistä, siellä minulla on ihan eri rooli. Ja tunnenhan minä paljon mukavia äitejä, mutta useimpia heistä en tunne äiteinä vaan muusta yhteydestä.
Kysyin mieheltä, että kokeeko hän meidät osaksi sellaisia "peruslapsiperheitä". Hän vastasi kieltävästi. Ja silti, kun tarkemmin ajattelee, me ollaan niin tavallisia. Me käydään Prismassa ostoksilla, me vietetään vapaa-aikamme lähinnä kotona, automatkoilla me vietämme tauot ABC-huoltsikoilla, me käydään vaunulenkeillä ja leikkipuistossa, viikonloputkin on nykyään ihan rauhallisia ja... Ihan taviksia! Ehkä me jossain sielumme syvimmissä syövereissä luulemme olevamme vielä osa nuorekkaita opiskelijaporukoita, vaikka siitä on jo kaksi vuotta aikaa kulunut. Kyllä me sovimme hiekkalaatikolle siinä missä muutkin!
Eilen uskaltauduimme kokeilemaan ensimmäisen kerran hiekkalaatikkoelämää. No ei siellä puistossa ketään muita sitten ollutkaan. Harmistuin. Menimme sitten oman pihan laatikolle. Poika rakasti hiekan lapioimista ja minustakin oli mukavaa leipoa kakkuja! Oli niin hauskaa, että menimme tänään aamulla uudestaan. Keitin oikein kahvia termariin juodakseni ne sitten siellä hiekkalaatikon reunalla auringon paisteessa. Siellä oli toinenkin äiti lapsensa kanssa, mutta tänään ei vielä mitään juttua syntynyt. Onneksi aina voi leikkiä oman lapsen kanssa! Mutta siis onko siellä hiekkalaatikon mammajengeissä jotain sääntöjä, siis sellaisia sanomattomia? Tiedänhän minä, ettei niillä loppujen lopuksi mitään väliä ole, kukin toimii niin kuin toimii ja on hienoa vaan, kun ihmiset ovat omanlaisiaan persoonia, mutta kun olen luonteeltani utelias ja tutkiva, minua kiinnostaa ajatella tämmöisiä.
Niin vielä piti sanoa siitä kahvista, että enhän minä kehdannut niitä sen toisen äidin nähden juoda. Tuntui jotenkin törkeältä, vähän liian luksukselta juoda kahvia toisen nenän edessä. Lupasin jo tuolla facebookissa, että heti kun pääsen hiekkalaatikon sisäpiireihin mukaan, niin keitän kahvit kaikille mammoille ja tarjoan vielä pullat siihen päälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa jakamaan ajatuksia rakentavassa hengessä kanssani!