...

Tulipa tuossa lasta nukuttaessa mieleen lause, joka jäi niin jyskyttämään päässä, etten itse saanut nukahdettua lainkaan. Minulle käy usein noin, kun työstän mielessä isoja asioita, että jokin lause tai ajatelma jää päähän junnaamaan. Usein ne saattavat kuullostaa aika oudoilta ja keskeneräisiltä, mutta se ei olekaan olennaista. Kun elämässäni tapahtuu vaikeita asioita, nuo ajatelmat auttavat eteenpäin. Niitä voisi kutsua vaikka henkilökohtaisiksi tsemppilauseiksi.   

"Elämä on verbi." En ole varma keksinkö sen itse vai en, mutta joka tapauksessa se alkoi tuntua lohduttavalta. Lasten touhuamista kun seuraa, tämä on aivan itsestäänselvää. Elämä todellakin on verbi! Se on tässä ja nyt ja se todella on. Kun mietin aikuisen elämää tai etenkin omaa elämää, tuntuu usein siltä kuin elämä olisikin adjektiivi. Se on enemmän jotain sellaista, joka määritellään adjektiivein ja vertaillen: Elämä on ihanaa! Onpas tämä huono päivä! Tylsää! Negatiivisiin adjektiiveihin liian herkästi jumiutuu tai kun elämä ei yhtäkkiä olekaan enää superlatiivissa, tuntuu tiputus valtaisalta.

Helpottavaa tuossa ajatuksessa on se, kun saa vapauttaa itsensä määrittelemästä elämää jonkinlaiseksi. Olen väsynyt määrittelemään elämää, tahdon vain elää. Olennaista ei ole se, että onko elämäni nyt huonoa, hyvää, parempaa tai kamalampaa kuin jonkun toisen, enemmän tai vähemmän tai jotakin muuta. Elämä vain on. Annan sen vain olla ja mennä omalla painollaan. Minä elän sitä tässä ja nyt sellaisena kuin se on. Juuri nyt riittää se, että hengitän. Jonain toisena hetkenä ehkä leikin lasteni kanssa ja kohta toivottavasti nukun. Ehkei aina tarvitsekaan ajatella laatua, vaan voi vain mennä eteenpäin. Ei se miten tekee vaan mitä tekee! Jätetään vielä se "mitä" pois.

Ei se miten tekee kunhan tekee.

Riia-ruu

Ps. Tekee edes jotain, vaikka hengittää. Elämä on verbi. Nyt nukkumaan!







 

Tänä iltana

Poika: Mitä äiti tekee?
Minä: Äiti silittää sun tukkaa
Poika: Mitä äitin poskessa?
Minä: Ne on onnen kyyneleitä

Hetken päästä poika käänsi kylkeä ja nukahti.

Runoilua yön pimeinä tunteina

Tämä ei ole mitenkään ajankohtainen runo omassa elämässäni. Kirjoitin sen viime yönä liittyen yhteen tanssiin, jonka olen tehnyt. Hauska huomata, että pystyn kirjoittamaan myös sellaisista aiheista, jotka eivät ole tunnetasolla itselle henkilökohtaisia.




Veteen piirrettyä


Edessäni
vain veteen piirretty viiva,
jota pitkin kulkea.
Ilkeät aallot
viskovat,
lyövät vasten.
Vajoan syvälle tummaan.

Pinnan alla
hämyinen kajo.
Hiljaisuuden läpi
kuulen kumean laulun.

Antaudun.
Vesi kannattelee,
lempeät virrat kuljettavat minua,
tulen osaksi
aaltojen ihanaa tanssia.

Odotus on palkittu

Voihan Rakkaus, mikä pakkaus!

Piu pau <3 (synt. 5.5.2011)

Veljekset <3

Täytynee keksiä uudet nimet veljeksille, kun molemmat eivät voi olla Poikasia. Ei siis tullutkaan tyttöä vaan ihana pieni poika.

Käsityökevät

Kevät, uuden alku, kauneus puskee esiin rumankin keskellä.

On aika pistää alulle jotain uutta.

Odottavalla on aikaa. 

On aika tehdä käsitöitä.

Tänä vuonna aloitin virkkaamalla kämmekkäitä. Monta paria odottaa pussissa käyttöä ja ehkä hiukan lisäkoristelua. Tässä kuitenkin yhdet valmiit.

Virkkausinto sai jatkoa, kun löysin Kontista eurolla ison pussillisen trikookudetta. Alun perin ideana oli kokeilla virkata koreja jostain narusta, mutta en löytänyt mistään sellaista, jonka virkkaaminen ei olisi ollut liian työlästä. Trikoon virkkaaminen oli ihanaa, nopeaa ja helppoa! Sopii hyvin malttamattomalle, joka haluaa saada nopeasti valmista. Keristä syntyi koreja sekä pienen pieni pannunalunen.

Yksi kerä oli jotain muuta kuin trikoota, aivan kamalaa virkattavaa. Onneksi sitä ei ollut enempää.

Virkkaaminen ei antanut tarpeeksi vauhdin hurmaa, joten välillä täytyy saada käyttää ompelukonetta. Syntyi lisää koreja ylijäämä kankaista.

Tämä kori/pussukka on käännettävä.

Näitä ei kannata kääntää. Ompelin niin rumasti sisäpuolelta.

Kaupassa vastaan tuli tällainen kirja. Piti heti marssia kirjastoon katsomaan löytyisikö kirjaa sieltä. Löytyihän se! Inspiroiva ja säännöistä vapauttava kirja. 

Minun ja miehen vanhat t-paidat saivat kyytiä ja muuntautuivat Poikasen kokoisiksi kirjan ohjeiden mukaan. Harmi vain, että kirjan kaavat olivat kokoa "vauva". Poikaselle niiden pohjalta ei enää vaatteita kannata tehdä ja vauvalle taas on niin paljon ennestään Poikasen vanhoja vaatteita, etten viitsi ommella. Mutta jos mahasta putkahtaa Tyttönen niin voisihan sitä sitten muutaman mekon ommella. Tässä yksi esimerkki uusiutuneesta T-paidasta.

Koitan kovasti aina ommella jotain käytännöllistä, sellaista jonka tiedän tulevan oikeasti käyttöön. Vauvaa varten ei tosiaan vaatteita tarvitse tehdä. Muistin kuitenkin, että vanha hoitolaukkumme sanoi sopimuksen irti (mitä lie sekundaa olikaan, tuli jonkun kylkiäisenä). Siinäpä oiva projekti ja mikä mahtavaa saatoin taas tyhjentää ylitse pursuavaa kangaslaatikkoani (en osaa heittää mitään pois). Nyt kyytiä saivat vanhat verhot ja jotkut muutkin kankaat. Tämä projekti kesti kuitenkin turhan kauan ja ehdin turhautua siihen monta kertaa. Olisi pitänyt suunnitella etukäteen paremmin työvaiheet tai kenties käyttää jotain ohjetta. niin olisin välttynyt monilta mokilta. Hiukan siis huolimattoman näköinen kun tarkemmin katsoo, mutta kyllä se käyttöön tulee silti.

En tiedä kenen suunnittelema tuo etuläpän kuva on. Sain noita kankaalle painettuja kuvia useamman joskus vuosia sitten lapsuuden ystävältäni .

Sisäpuolelle ompelin paljon taskuja. Piti jo koetäyttää laukku. Kyllä sinne tuntui tarpeeksi tavaraa mahtuvan.

Laukkuun saa kiinnittettyä myös kosteussuojatun hoitoalustan. Siihen sain viimein käytettyä softista, jota erehdyin joskus vuosia sitten ostamaan kestovaippoja varten. Se on aivan kamalaa ommeltavaa, enkä tiedä miten hyvin oikeasti toimii vaipoissa, mutta uskon, että hoitoalustassa ihan hyvä.

Toinen ihana kirja lähti mukaan kirjakaupasta (en kerta kaikkiaan jaksanut enää lyllertää kirjastoon silloin, kun sen löysin). Tätä kirjaa on ollut tekemässä sukulaiseni, joten pitihän se siksikin ostaa ;). Kirjassa ihanaa on erityisesti kuvat, joiden pohjalta keksii itse uusia ideoita.

Yhtä kirjan ohjetta jo kokeilinkin, se oli tarpeeksi helppo ja nopea ;). Vanhasta lakanasta syntyi Minuuttimekko (tekemiseen meni kyllä meikäläisellä enemmän kuin minuutti). Se on ihanan pehmoinen ja viileän oloinen, mutta näyttää yöpuvulta. Pitäisi vielä keksiä siihen jotain, ehkä vyö tai taskut, katsotaan.

Sitten vielä yksi hauska kirja. Tämän pohjalta en ole vielä mitään tehnyt. Meidän parveke odottaa kovasti, että joku muuttaisi sen varastosta kesähuoneeksi. Kenties sinne keksin jotain kierrätystavarasta. Tässä kirjassa hiukan häiritsi se, että meiltä ei löydy mitään sellaisia tavaroita, joita kirjan töissä oli käytetty. Itselleni uusiokäsitöissä hauskaa on se, että minun ei tarvitse mennä kauppaan ennen kuin askartelu voi alkaa vaan voin hyödyntää kaikkea sitä mitä kotoa löytyy muutenkin kuten sanomalehtiä. Ehkä kirjan tarkoitus onkin aukaista silmät sille, että melkein mitä vain voi uusiokäyttää. Siinä mielessä se toimi hyvin, koska tavarat olivat oikeasti aika hauskoja kuten tuo haravasta tehty lehtiteline.

 Tämän pohjalta ei varmasti jäänyt epäselväksi, että rakastan tehdä uutta vanhasta. Uusiokäsitöissä saa todella käyttää mielikuvitustaan, kun saa keksiä asioille uusia käyttötarkoituksia. Meillä on ollut viime päivinä melkoinen bambuhässäkkä, kun päätimme purkaa entisten asukkaiden tänne jättämät vanhat ja rikkinäiset bambuverhot. Niiden uusiokäyttö lähti vähän lapasesta ja se on jo ihan oma lukunsa, joten en kerro siitä enempää tässä. Ehkä jaksan kirjoittaa siitä joku toinen päivä.

Pohdintoja äitiydestä ja vähän politiikkaa

Tuntuu siltä kuin aika olisi pysähtynyt minun elämässä. Nyt jos koska elän päivä kerrallaan. Muutakaan vaihtoehtoa ei (ehkä onnekseni) ole. Lapsi syntyy tähän maailmaan päivänä, jolloin hän on valmis. Minulla oli varsinainen ompelubuumi tässä vähän aikaa sitten, mutta nyt sekin on laantunut. Oikeastaan olen koko ajan vain niin levon tarpeessa, että tuntuisi typerältä yrittää väsyneenä harrastaa. Se onkin varmasti viisainta tässä tilanteessa. 

Minua jännittää se, että minua ei jännitä. En osaa asettaa mitään ennakko-odotuksia synnytykseen ja kahden lapsen kanssa elämiseen. Kyllä pitää silti myöntää, että juuri nyt on alkanut vähän hirvittää se, miten esikoisemme ottaa uuden tulokkaan vastaan. Hänellä on viime aikoina ollut vahva hellyyden ja huomion kaipuu. On kyllä ihan ymmärrettävää, että se tulee esiin nyt, kun tilanteemme on vähän rauhoittunut. Olemme olleet melkoisen stressaantuneita koko perhe ja Poikanen ei ole saanut viettää kiireetöntä aikaa vanhempiensa kanssa. Nyt hän on saanut viettää sitä minun kanssani vaikka kuinka paljon. Vaikuttaa siltä, että Isiäkin on Poikasella kova ikävä. Tavallisina arkipäivinä voi hyvinkin olla niin, että he ehtivät olla yhdessä vain alle puoli tuntia. Tähän on onneksi tulossa pysyvä muutos. No Poikanen saa sitten viettää Isin kanssa aikaa, kun vauva syntyy ja mies pääsee isyyslomalle. 

Äitinä olen joissakin asioissa vähän huithapeli, mutta yhdessä asiassa olen ollut aika tunnollinen, ehkä liiankin. Sydämeni särkyy aina, jos kuulen lapsen itkevän ja minulla on tarve reagoida itkuun heti. Näinhän tietysti oppaissa neuvotaankin tekemään, mutta kuinka realistista on, että ehdin useamman lapsen kanssa reagoimaan heti. Joutuuko esikoinen sitten aina odottamaan vuoroaan, kun imetän vauvaa tai muuten tyynnyttelen sylissä? Muistan ehkä vielä liian hyvin sen ajan, kun esikoisemme oli vielä vauva ja hyvä, kun pääsin vessassa käymään ja sain jotain joskus syötyä, kun en osannut jättää lasta huutamaan hetkeksikään. Vai onko kaikki sittenkin helpompaa toisen lapsen kanssa? Ehkä elämä opettaa. 

Jonkinlaisen sysäyksen minussa sai aikaan vaalitulos. En oikein jaksa lähteä nyt mitään kauhuskenaarioita luomaan ja en halua puuttua yksittäisten ihmisten äänestysvalintoihin. Me jokainen varmasti perustelimme valintamme oman elämän lähtökohdista, mikäpä minä olen sitä suomimaan. Uskon, että tähän nimeltä mainitsemattomaan puolueeseen kuuluu ihan fiksuja ihmisiä ja mediassa tietyt linjaukset ovat saaneet liian suuren huomion vain. Sitä paitsi yksikään puolue ei voi tehdä päätöksiään yksin. Positiivista on se, että ihmiset tuntuvat nyt todella tutkailevan omaa arvomaailmaansa. Itsellenikin tuli taas uudelleen tärkeäksi alkaa määritellä niitä asioita ja arvoja, jotka ovat minulle tärkeitä. Tuli tarve tulla vahvemmaksi ja rohkeammaksi elää oman arvomaailman mukaisesti.   

Olen vielä sen verran untuvikko, että tein oman valintani puhtaasti arvojen pohjalta. Valitsin ihmisen, jonka maailmankatsomus ja arvot vaikuttivat vastaavan omiani. Minulle oli myös tärkeää, että olin tavannut ehdokkaani kasvotusten ja tiesin, että hän tekee käytännön tasolla sellaisten asioiden eteen työtä, jotka minä koen tärkeänä tämän maailman hyvinvoinnin kannalta. Se minua vähän harmitti, ettei minulla ollut tarkkaa faktaa siitä, miten ehdokkaan puolue on tähän mennessä ajanut asioita eduskunnassa. Luen kyllä sanomalehtiä, mutta sen pidemmälle en ole politiikan seuraamisessa mennyt. Nyt tuntuu siltä, että olisi ehkä syytä seurata tarkemmin. Vaan mistä sitä kannattaisi seurata? Mistä saa puolueetonta tietoa? Olen lukenut eri puolueiden vaaliohjelmia, mutta kaipaisinkin enemmän tietoa käytännön teoista, joita politiikot ovat eduskunnassa tehneet. Millaisia aloitteita he ovat tehneet jne.. Mitä paremmin tiedän asioista sitä paremmin voin omalla toiminnallani vaikuttaa. Olen sen verran kriittinen, etten ota mitään puoluetta omakseni ihan noin vain. Mielessä on kyllä käynyt, että joku päivä voisin vielä kuulua johonkin puolueeseen, mutta siihen on vielä pitkä matka. Nyt yritän enemmän vaikuttaa oman arjen ja pienten tekojen kautta.     

 

Tervetuloa Kullanmuru!

Ajatella, että lähipäivinä tai viikkoina meidän perhe kasvaa yhdellä uudella ihmisellä. Alamme olla jo aivan valmiita (lue kypsiä), niin valmiita kuin vain voimme olla. Peti on pedattu, olen siivonnut kodin (jo monta kertaa vauvaa ajatellen), vaatteet on pesty ja laitettu esille. En keksi enää mitään olennaista mitä pitäisi tehdä. Nimeä on mietitty, mutta jostain syystä keksimme nimen vain tytölle. Itselläni ei kuitenkaan ole mitään varmaa tyttö-oloa. Nimi , jota ajattelimme, tuntui heti niin tutulta, ikään kuin juuri sen nimisen ihmisen kuuluisi olla osa meidän perhettä. 

Tämä kaikki tuntuu hiukan kummalliselta, vaikka väitinkin meidän olevan valmiina. Verrattuna ensimmäiseen raskauteen, tämä raskaus on edennyt jotenkin aivan sivussa kaikesta muusta. Tunnen siitä jopa vähän huonoa omatuntoa. Enkö osaakaan arvostaa tätä raskautta ja vauvaa? Miten toiseen lapseen kiinnytään? En edes osaa jännittää synnytystä. Jotenkin jaksan kuitenkin luottaa siihen, että synnytys menee omalla painollaan, kiintymys syntyy luonnostaan ja muuttuu konkreettisemmaksi, kun lapsi on syntynyt.

Olen opetellut nauttimaan hitaudesta, Etana Ellin elämästä. Äitiysloman alussa voimia oli vaikka kuinka ja jaksoin häärätä päivän pitkän. Nyt olen yrittänyt vain hyväksyä väsymyksen ja sen, että velvollisuuteni on nyt pitää huolta itsestäni  (ja toki perheestäni) ja levätä riittävästi. Hitauteen tottuu hiljalleen, mutta onneksi kehoni muistuttaa minua sen tärkeydestä jatkuvasti. Tavallaan se tuntuu hyvältäkin, että joku muu kuin kunnianhimoinen osa minua määrää tahdin, jolla elän. Aikaa jää olennaisiin asioihin kuten vaikkapa Poikasen kanssa sylittelyyn. Nyt ei tarvitse hötkyillä. 

Minulla on ollut kiitettävästi omaa aikaa, koska päätimme pitää Poikasen hoidossa vielä tämän huhtikuun ajan. Kahtena aamuna viikossa Poikanen lähtee Isin kyydissä päiväkotiin ja minä olen saanut nukkua ja tehdä oikeastaan ihan mitä vain. Se aika on ollut Tarpeellista tämän työvuoden jälkeen. Oma aika on auttanut rauhoittumaan ja ehkäpä juuri se on tärkeä osa valmistautumista tulevaan. Suorituskeskeinen osa minua saa nyt unohtua. Toissa päivänä tunsin onnen aallon sisälläni, kun huomasin, että osasin todella pitkästä aikaan vain Olla. Tein vain sellaisia asioita, joista sillä hetkellä nautin. Istuskelin kahvilassa, löntystelin kevätauringossa ja tutkiskelin tavaroita kirpputorilla kaikessa rauhassa. Tein niitä samoja asioita, joista nautin jo vuosia sitten ennen kuin olin kenenkään äiti tai puoliso. Tuntui terveelliseltä saavuttaa hyvä olo ihan itsekseen. Voin edelleen olla myös se tyttönen, joka olen aina ollut.

Minulla olisi nyt paljon ajatuksia, mutta uni kutsuu. Tämä yökyöpeli on alkanut arvostaa hyviä yöunia ja ajoissa heräämistä. Ties vaikka joutuisin/pääsisin jo huomenna synnyttämään ja siinä hommassa on levänneestä kehosta kyllä apua.

Tervetuloa maailmaan Kullanmuru, pieni Piu pau! Tulet sitten, kun sinusta siltä tuntuu. Kyllä me hyvää jaksamme odottaa vielä hetken.

Tämän leikkimaton ompelun aloitin jo ennen Poikasen syntymää. Projekti unohtui kaappiin vuosiksi. Tänä aamuna minun teki mieli jatkaa sitä ja sainkin sen yllättäen hetkessä valmiiksi. Tämä olkoon tervetuliaislahja meidän Piu paulle.