Tervetuloa Kullanmuru!

Ajatella, että lähipäivinä tai viikkoina meidän perhe kasvaa yhdellä uudella ihmisellä. Alamme olla jo aivan valmiita (lue kypsiä), niin valmiita kuin vain voimme olla. Peti on pedattu, olen siivonnut kodin (jo monta kertaa vauvaa ajatellen), vaatteet on pesty ja laitettu esille. En keksi enää mitään olennaista mitä pitäisi tehdä. Nimeä on mietitty, mutta jostain syystä keksimme nimen vain tytölle. Itselläni ei kuitenkaan ole mitään varmaa tyttö-oloa. Nimi , jota ajattelimme, tuntui heti niin tutulta, ikään kuin juuri sen nimisen ihmisen kuuluisi olla osa meidän perhettä. 

Tämä kaikki tuntuu hiukan kummalliselta, vaikka väitinkin meidän olevan valmiina. Verrattuna ensimmäiseen raskauteen, tämä raskaus on edennyt jotenkin aivan sivussa kaikesta muusta. Tunnen siitä jopa vähän huonoa omatuntoa. Enkö osaakaan arvostaa tätä raskautta ja vauvaa? Miten toiseen lapseen kiinnytään? En edes osaa jännittää synnytystä. Jotenkin jaksan kuitenkin luottaa siihen, että synnytys menee omalla painollaan, kiintymys syntyy luonnostaan ja muuttuu konkreettisemmaksi, kun lapsi on syntynyt.

Olen opetellut nauttimaan hitaudesta, Etana Ellin elämästä. Äitiysloman alussa voimia oli vaikka kuinka ja jaksoin häärätä päivän pitkän. Nyt olen yrittänyt vain hyväksyä väsymyksen ja sen, että velvollisuuteni on nyt pitää huolta itsestäni  (ja toki perheestäni) ja levätä riittävästi. Hitauteen tottuu hiljalleen, mutta onneksi kehoni muistuttaa minua sen tärkeydestä jatkuvasti. Tavallaan se tuntuu hyvältäkin, että joku muu kuin kunnianhimoinen osa minua määrää tahdin, jolla elän. Aikaa jää olennaisiin asioihin kuten vaikkapa Poikasen kanssa sylittelyyn. Nyt ei tarvitse hötkyillä. 

Minulla on ollut kiitettävästi omaa aikaa, koska päätimme pitää Poikasen hoidossa vielä tämän huhtikuun ajan. Kahtena aamuna viikossa Poikanen lähtee Isin kyydissä päiväkotiin ja minä olen saanut nukkua ja tehdä oikeastaan ihan mitä vain. Se aika on ollut Tarpeellista tämän työvuoden jälkeen. Oma aika on auttanut rauhoittumaan ja ehkäpä juuri se on tärkeä osa valmistautumista tulevaan. Suorituskeskeinen osa minua saa nyt unohtua. Toissa päivänä tunsin onnen aallon sisälläni, kun huomasin, että osasin todella pitkästä aikaan vain Olla. Tein vain sellaisia asioita, joista sillä hetkellä nautin. Istuskelin kahvilassa, löntystelin kevätauringossa ja tutkiskelin tavaroita kirpputorilla kaikessa rauhassa. Tein niitä samoja asioita, joista nautin jo vuosia sitten ennen kuin olin kenenkään äiti tai puoliso. Tuntui terveelliseltä saavuttaa hyvä olo ihan itsekseen. Voin edelleen olla myös se tyttönen, joka olen aina ollut.

Minulla olisi nyt paljon ajatuksia, mutta uni kutsuu. Tämä yökyöpeli on alkanut arvostaa hyviä yöunia ja ajoissa heräämistä. Ties vaikka joutuisin/pääsisin jo huomenna synnyttämään ja siinä hommassa on levänneestä kehosta kyllä apua.

Tervetuloa maailmaan Kullanmuru, pieni Piu pau! Tulet sitten, kun sinusta siltä tuntuu. Kyllä me hyvää jaksamme odottaa vielä hetken.

Tämän leikkimaton ompelun aloitin jo ennen Poikasen syntymää. Projekti unohtui kaappiin vuosiksi. Tänä aamuna minun teki mieli jatkaa sitä ja sainkin sen yllättäen hetkessä valmiiksi. Tämä olkoon tervetuliaislahja meidän Piu paulle.