Pohdintoja äitiydestä ja vähän politiikkaa

Tuntuu siltä kuin aika olisi pysähtynyt minun elämässä. Nyt jos koska elän päivä kerrallaan. Muutakaan vaihtoehtoa ei (ehkä onnekseni) ole. Lapsi syntyy tähän maailmaan päivänä, jolloin hän on valmis. Minulla oli varsinainen ompelubuumi tässä vähän aikaa sitten, mutta nyt sekin on laantunut. Oikeastaan olen koko ajan vain niin levon tarpeessa, että tuntuisi typerältä yrittää väsyneenä harrastaa. Se onkin varmasti viisainta tässä tilanteessa. 

Minua jännittää se, että minua ei jännitä. En osaa asettaa mitään ennakko-odotuksia synnytykseen ja kahden lapsen kanssa elämiseen. Kyllä pitää silti myöntää, että juuri nyt on alkanut vähän hirvittää se, miten esikoisemme ottaa uuden tulokkaan vastaan. Hänellä on viime aikoina ollut vahva hellyyden ja huomion kaipuu. On kyllä ihan ymmärrettävää, että se tulee esiin nyt, kun tilanteemme on vähän rauhoittunut. Olemme olleet melkoisen stressaantuneita koko perhe ja Poikanen ei ole saanut viettää kiireetöntä aikaa vanhempiensa kanssa. Nyt hän on saanut viettää sitä minun kanssani vaikka kuinka paljon. Vaikuttaa siltä, että Isiäkin on Poikasella kova ikävä. Tavallisina arkipäivinä voi hyvinkin olla niin, että he ehtivät olla yhdessä vain alle puoli tuntia. Tähän on onneksi tulossa pysyvä muutos. No Poikanen saa sitten viettää Isin kanssa aikaa, kun vauva syntyy ja mies pääsee isyyslomalle. 

Äitinä olen joissakin asioissa vähän huithapeli, mutta yhdessä asiassa olen ollut aika tunnollinen, ehkä liiankin. Sydämeni särkyy aina, jos kuulen lapsen itkevän ja minulla on tarve reagoida itkuun heti. Näinhän tietysti oppaissa neuvotaankin tekemään, mutta kuinka realistista on, että ehdin useamman lapsen kanssa reagoimaan heti. Joutuuko esikoinen sitten aina odottamaan vuoroaan, kun imetän vauvaa tai muuten tyynnyttelen sylissä? Muistan ehkä vielä liian hyvin sen ajan, kun esikoisemme oli vielä vauva ja hyvä, kun pääsin vessassa käymään ja sain jotain joskus syötyä, kun en osannut jättää lasta huutamaan hetkeksikään. Vai onko kaikki sittenkin helpompaa toisen lapsen kanssa? Ehkä elämä opettaa. 

Jonkinlaisen sysäyksen minussa sai aikaan vaalitulos. En oikein jaksa lähteä nyt mitään kauhuskenaarioita luomaan ja en halua puuttua yksittäisten ihmisten äänestysvalintoihin. Me jokainen varmasti perustelimme valintamme oman elämän lähtökohdista, mikäpä minä olen sitä suomimaan. Uskon, että tähän nimeltä mainitsemattomaan puolueeseen kuuluu ihan fiksuja ihmisiä ja mediassa tietyt linjaukset ovat saaneet liian suuren huomion vain. Sitä paitsi yksikään puolue ei voi tehdä päätöksiään yksin. Positiivista on se, että ihmiset tuntuvat nyt todella tutkailevan omaa arvomaailmaansa. Itsellenikin tuli taas uudelleen tärkeäksi alkaa määritellä niitä asioita ja arvoja, jotka ovat minulle tärkeitä. Tuli tarve tulla vahvemmaksi ja rohkeammaksi elää oman arvomaailman mukaisesti.   

Olen vielä sen verran untuvikko, että tein oman valintani puhtaasti arvojen pohjalta. Valitsin ihmisen, jonka maailmankatsomus ja arvot vaikuttivat vastaavan omiani. Minulle oli myös tärkeää, että olin tavannut ehdokkaani kasvotusten ja tiesin, että hän tekee käytännön tasolla sellaisten asioiden eteen työtä, jotka minä koen tärkeänä tämän maailman hyvinvoinnin kannalta. Se minua vähän harmitti, ettei minulla ollut tarkkaa faktaa siitä, miten ehdokkaan puolue on tähän mennessä ajanut asioita eduskunnassa. Luen kyllä sanomalehtiä, mutta sen pidemmälle en ole politiikan seuraamisessa mennyt. Nyt tuntuu siltä, että olisi ehkä syytä seurata tarkemmin. Vaan mistä sitä kannattaisi seurata? Mistä saa puolueetonta tietoa? Olen lukenut eri puolueiden vaaliohjelmia, mutta kaipaisinkin enemmän tietoa käytännön teoista, joita politiikot ovat eduskunnassa tehneet. Millaisia aloitteita he ovat tehneet jne.. Mitä paremmin tiedän asioista sitä paremmin voin omalla toiminnallani vaikuttaa. Olen sen verran kriittinen, etten ota mitään puoluetta omakseni ihan noin vain. Mielessä on kyllä käynyt, että joku päivä voisin vielä kuulua johonkin puolueeseen, mutta siihen on vielä pitkä matka. Nyt yritän enemmän vaikuttaa oman arjen ja pienten tekojen kautta.