Matkailun jälkipyykit

Arki asettui melko helposti paikoilleen matkan jälkeen, minä toivuin taudista ja me olemme nauttineet täysillä kotona olemisesta. Unta tosin tarvitsimme kaikki pikkuisen enemmän muutaman päivän ajan matkan jälkeen. Vaikka matkalla tapahtui yhtä jos toista niin olemme silti todella tyytyväisiä, että se matka tehtiin. Opimme niin hyvässä kuin pahassa paljon uutta toisistamme, perheestämme kokonaisuutena ja tietenkin matkailusta. Tässä tekstissä pohdin vähän matkan antia kokonaisuutena.

Matkailussa yleisesti ja etenkin lapsen kanssa haastavaa on se, että kaikkiin tilanteisiin ei voi mitenkään varautua. Uudet tilanteet voivat tuoda eteen yllätyksiä, positiivisia ja negatiivisia. Etukäteen jännitin, miten poika mahtaa nukkua teltassa. En aavistanutkaan, että teltassa hän nukkuisi kaikista parhaiten, jopa paremmin kuin kotona koskaan. Yöjunissa taas oletin hänen nukkuvan hyvin niin kuin ennenkin ja aivan päinvastoin kävi. Joitakin asioita voi onneksi ennakoida. Meillä oli aina mukana vararuokaa ja juotavaa ainakin sen verran, että pojalle siitä riittäisi, jos kauppaa ei löytyisi ajallaan. Periaatteena oli, että kunhan poika saa syödä ja juoda kuten kotonakin, itse kyllä pärjäisimme tarvittaessa vaikka vain leivällä. Ea-laukku kulki tietysti myös mukana, mutta eipä sille mitään tarvetta onneksi ollut.

Koska lapsi oli matkassa, jätimme hurjemmat vaellukset luonnossa väliin. Sen sijaan nautimme siitä luonnosta, mitä leirintäalueiden lähimaastosta löytyi. Opimme, että meidän perhe nauttii ulkona olemisesta, retkiruuasta ja luontoasioiden ihmettelemisestä. Mielenkiintoista oli huomata, että päivä lapsen kanssa sujui sitä paremmin, mitä vähemmän katsoimme kelloon ja mitä enemmän olimme ulkona. Etenimme rauhassa askareesta toiseen ja kävimme nukkumaan, kun päivä alkoi tuntua täydeltä. Sellaisten päivien jälkeen poika nukahti parhaiten. Pojan nukahtaminen tuntui olevan eräänlainen mittari siitä, miten hyvin päivä onnistui.

Minulla on sellainen ajatus matkailusta, että haasteet ovat osa sitä. Koko ajan ei tarvitsekaan olla kevyt ja kiva olo. Jälkeenpäin saa sitten muistella, että ohhoh mistä kaikesta me selvisimmekään. En tarkoita nyt haasteilla sitä, että matkalla pitäisi hakeutua uhkarohkeasti vaarallisiin tilanteisiin. Järki on syytä pitää päässä, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki tehdään helpoimman kautta. Miten mahtava olo minulla olikaan esimerkiksi silloin, kun jaksoimme kavuta Oslossa sen ison mäen päälle. Samaa tunnetta en olisi saavuttanut, jos olisimme kulkeneet autolla. Luulen, että matkan haastavuuden vuoksi se tuntui niin täydelliseltä irtiotolta kodin arjesta. Pikkuisen extremeä saa olla! No ehkä meistä tulee jossain vaiheessa mukavuuden haluisia, emmekä odota matkailulta mitään muuta kuin ihana löhöämistä jossakin aurinkorannalla :).

Ihaninta matkailussa oli se, että olimme koko ajan yhdessä ja saimme kerrankin keskittyä vain toisiimme. Poika sai superpaljon läheisyyttä ja syliä matkan aikana. Oli ihanaa nähdä kuinka hän nautti uusien asioiden tutkimisesta, uusien ihmisten tapaamisista (aina hän tilaisuuden tullen ryhtyi flirttailemaan ;)) ja lukuisista karvaisista ystävistä, joita matkalla tapasimme. Hänen passiivinen sanavarastonsa tuntui kasvavan ja kävelytaidotkin kehittyivät. Kyllä kotiin tuli pikkuisen isompi poika kuin reissuun lähtiessä.  

Jatkossa jätämme ehkä yöjunailut väliin ja jätämme enemmän aikaa yhdessä paikassa olemiseen. Nyt voisimmekin keskittyä lähimatkailuun ja vaikkapa tehdä pieniä telttaretkiä luontoon. (Uhosin jo tuossa tämän päivän nukahtamistaistelun lomassa, jotta me muutamme nyt telttaan asumaan pysyvästi!) Reissun jälkeen olemme keskittyneet toistemme seuraan paremmin kuin ennen reissua ja tavaksi on jäänyt viettää aikaa enemmän ulkona. Tärkeitä asioita opimme ja tallensimme muistolokerikkoon!